Kainuun prikaatin koronaryppäässä on todettu uusia tartuntoja kaikkiaan neljä eilen maanantaina. Tartunnat liittyvät viikonloppuna havaittuun koronaryppääseen, joten uusia altistuneita ei ole tiedossa. Kaikkiaan sairastuneita on nyt ryppässä kuusi.

Altistuneita on reilut 120. Kaikki sairastuneet ja altistuneet ovat tällä hetkellä varuskunnassa. Sairastuneet saavat hoitoa varuskunnan terveysasemalla muista erillään. Varotoimenpiteenä altistuneet henkilöt on asetettu erilleen muista ja heidän vointiaan tarkkaillaan.

Prikaati ei kerro tartunnan saaneiden kotipaikkakuntia, joten ei ole varmaa, sisältyvätkö tartunnat Kainuun kokonaislukuun.

Suurin osa prikaatin varushenkilöistä on muualta kuin Kainuusta. Esimerkiksi tämän vuoden toisessa saapumiserässä aloitti palveluksensa Kajaanissa noin 1 600 alokasta, joista naisia oli noin 150.

Alokkaista suurin osa eli liki kolmannes on Pohjanmaalta sekä Keski- ja Etelä-Pohjanmaalta. Pohjois-Savosta tulee viidennes, Keski-Suomesta 18 prosenttia, Pohjois-Pohjanmaalta 13 prosenttia, Pohjois-Karjalasta 12 prosenttia sekä Kainuusta 7 prosenttia.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.