Tampereen yliopistollisen sairaalan koronajäljittäjillä on ollut kiireinen viikonloppu. Perjantain ja sunnuntain välillä löytyi 136 tartuntaa Pirkanmaalla ja uusien tartuntojen runsaus näkyy nyt listoilla, joilla jäljitystystiimit kertovat paikoista, joissa on voinut altistua koronalle. Tänään maanantaina listoja on julkaistu jo kolme.

TAYSista kehotetaan hakeutumaan viipymättä koronatestiin, jos on ollut altistumispaikoissa ilmoitettuna ajankohtana, ja on saanut koronaoireita.

Viimeisimmällä listalla on ravintoloita, ruokakauppa ja elokuvateatteri.

Puoliltapäivin julkaistussa listassa altistumispaikkoja oli Tampereella, Ikaalisissa sekä Kangasalalla.

Aamulle julkaistulla listalla on muun muassa Särkänniemen huvipuisto.

TAYS muistuttaa, että eristys- ja karanteeniajalta on mahdollista saada tartuntatautipäivärahaa, jos tilanteesta aiheutuu tulonmenetyksiä.

Kaikki listat myös aiemmilta päiviltä löytyvät TAYSin nettisivulta.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.

Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.