Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kertoi Kiinan ulkoministeri Wang Yille, että Suomi on huolissaan Luoteis-Kiinan uiguuriväestön ihmisoikeuksista.
EU ja Kiina ovat asettaneet pakotteita puolin ja toisin Kiinan muslimivähemmistön sorron takia. EU:n parlamentti jäädytti keväällä myös yhteisen investointisopimuksen ratifioinnin Kiinan kanssa.
EU:n pakotteet perustuvat ihmisoikeusjärjestöjen, tutkijoiden ja Xinjiangin uiguurialueelta paenneiden tietoihin. Kyse on ainakin miljoonan uiguurin pidätyksistä, pakkotyöstä, syntyvyyden säännöstelystä ja muusta sorrosta.
Haavisto luonnehti viikonloppuna Kiinan Chengdussa käytyä keskustelua Xinjiangista asialliseksi, mutta yhteistä linjaa ei löytynyt.
– Katsoimme sitä ehkä kovin eri suunnasta. Kiina näissä yhteyksissä nostaa esiin kokonaisvaltaisen kehityksen, suuren väestöryhmän nostamisen köyhyydestä Kiinan viime vuosien kehityksen tuloksena, Haavisto sanoi.
Haaviston mukaan EU:n ja Kiinan välisen investointisopimuksen voimaan saattaminen olisi Suomelle tärkeää, mutta tärkeää on myös olla mukana EU:n päätöksissä Kiinan ihmisoikeuksien suhteen.
Lue kesäkuussa julkaistu juttu: Yle jäljitti tuttujen ketjujen yhteyksiä uiguurien sortoon Kiinassa – Reiman takki on kuvattu pakkotyöhön liitetyssä yrityksessä, Lidlin toppahousuja on tehty Xinjiangissa
Kiinan uutistoimisto Xinhua kertoi tapaamisen jälkeen, että ulkoministeri Wang toivoi, että Suomi katsoisi Kiinan kehitystä objektiivisesti ja järkevästi.
Helsingin henkeä tunnusteltiin
Haavisto jatkoi presidentti Sauli Niinistön tunnusteluja tehdä Suomesta suurvaltojen välisen liennytyksen näyttämö uudemman kerran.
Haavisto sanoo vieneensä eteenpäin presidentti Xi Jinpingin ja Niinistön aiempaa keskustelua niin sanotusta Helsingin hengestä. Sillä tarkoitetaan lähes 50 vuotta sitten Helsingissä järjestettyä ETYK-kokousta.
– Kylmän sodan kylmimpinä hetkinä pystyttiin neuvottelemaan Helsingissä ETYJin sopimus. Nyt on keskustelu siitä, että jotain tällaista tarvittaisiin tämän päivän maailmassa, jossa koetetaan vastata näihin suuriin globaaleihin muutoksiin kuten ilmastonmuutokseen ja pandemioihin, sanoi Haavisto.
Haaviston mukaan Kiinan ulkoministeri suhtautui hankkeeseen positiivisesti. Hän uskoi, että keskustelu jatkuu.
Haavisto lobbasi Finnairia ja rajoja auki
Haavisto lobbasi ulkoministeri Wangille Finnairin lentoliikenteen ja suomalaisen kauppayhteisön matkustamisen puolesta.
– Meille on tärkeää, että lento-, rahtiliikenne sekä matkailu toimii, hän sanoi.
Pandemia on muun muassa jäädyttänyt Aasian panostaneen Finnairin lentoja Kiinaan. Haavisto ei saanut lupauksia.
– Selvästi huolet kyllä kuunneltiin, hän miettii.
Nykyisin Kiinaan matkustavat joutuvat 2–4 viikon valvottuun karanteeniin maahan tullessaan. Viisumeja on hankala saada. Haavisto toivoi, että muun muassa suomalaiset urheilijat pääsisivät tutustumaan Kiinassa helmikuussa järjestettävien talviolympialaisten kisapaikkoihin ennakkoon ilman pitkää karanteenia.
Haavisto sanoo Kiinan olevan selkeästi huolissaan uusista pandemia-aalloista ja koronaviruksen deltamuunnoksesta. Hän kuvaa oman matkansa Kiinaan järjestetyn koronakuplassa. Pääkaupungin Pekingin sijasta tapaaminen järjestettiin Chengdussa tiukin varotoimin.
– En ole missään lentokentillä nähnyt yhtä voimakkaita koronatoimenpiteitä kuin Kiinassa. Tilanne otetaan vakavasti, hän sanoo.
Surunvalittelut tulvien uhreille
Haavisto ja Wang keskustelivat pitkään ilmastokysymyksistä. Haavisto esitti surunvalittelunsa Kiinan viime viikon historiallisten suurien tulvien uhreille ja muistutti tämän vuoden äärimmäisistä sääoloista ympäri maailmaa.
Kiina aikoo olla hiilineutraali vuoteen 2060 mennessä.
– Me kovasti rohkaisemme suurvaltoja mukaan lukien Kiina olemaan vielä kunnianhimoisempia päästöjen leikkauksessa, Haavisto sanoi.
Myanmar puheenaiheena
Osapuolet puhuivat myös Afganistanin, Myanmarin ja Etiopian tilanteesta.
Kiinan on arvosteltu tukevan Myanmarin vallankaappauksen tehnyttä sotilasjunttaa. Silti Haaviston mukaan Kiinalla näyttää olevan läheiset suhteet sotilasjuntan vangitsemaan johtajaan Aung San Suu Kyihin.
Afganistanissa Kiina on lähentynyt taliban-liikettä Yhdysvaltain joukkojen poistuttua maasta.
Lue myös:
Pekingin talviolympialaisiin on enää puoli vuotta – kiinalaisia ei näytä huolettavan rajojen pysyminen kiinni
Mallikansalaisten, liikemiesten ja johtajien valtapesäke – Kiinan jättipuolue täyttää sata vuotta, Xi: Vahva puoluejohto koko kansan elinehto
Suomi päivitti Kiina-linjauksensa ja kehottaa kaikkia tahoja valppauteen yhteistyössä Kiinan kanssa