Keski-Suomessa koronavirustartuntojen määrä on tällä viikolla lisääntynyt selvästi varsinkin Jyväskylässä, mutta tilanne ei toistaiseksi näy sairaalahoidon tarpeen kasvuna.
Koko kesän aikana sairaalahoitoa ovat Keski-Suomessa tarvinneet vain yksittäiset koronapotilaat.
Keski-Suomen keskussairaalassa on tällä hetkellä koronapotilaiden osalta yhä erittäin rauhallista, kertoo Keski-Suomen keskussairaalasta johtajaylihoitaja Heljä Lundgrén-Laine.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen totesi torstaina, että Suomen epidemialuokitteluun on tulossa muutoksia.
Yle Radio Suomen haastattelussa Salminen sanoi, että ainakin epidemialuokittelua on tarkoitus muuttaa vielä lähikuukausina.
Salmisen mukaan sosiaali- ja terveysministeriön johdolla suunnitellaan uutta mittaristoa, joka kuvaisi paremmin tautitilannetta nykyistä paremmin.
– Ilman muuta sairaalakuormitus ja sairaalatapausten osuus mittarin merkitsevänä tekijänä nousee yhä korkeammalle sen sijaan, että katsottaisiin pelkästään ilmaantuvuuslukuja, Salminen toteaa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Keski-Suomessa on kirjattu torstaina 22. heinäkuuta 21 uutta koronatartuntaa. Uusista tartunnoista 17 on Jyväskylässä, kaksi Keuruulla, yksi Muuramessa ja yksi Jämsässä.
Ravintolarajoitukset kiristyvät kiihtymisalueilla, mutta eivät Jämsässä
Keski-Suomi on edelleen epidemian perustasolla, mutta Kymenlaaksossa, Pirkanmaalla, Päijät-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa siirrytään jälleen epidemian kiihtymisvaiheeseen. Myös Uusimaa pysyy edelleen kiihtymisvaiheessa. Valtioneuvosto päätti asiasta torstaina.
Kiihtymisvaiheen alueilla anniskeluravintoloissa asiakasmäärä rajoitetaan sisätiloissa puoleen normaalista. Muissa ravintoloissa asiakasmäärä rajattaisiin kolmeen neljäsosaan normaalista.
Anniskelu- ja aukioloajat kiihtymisvaiheeseen siirryttäessä muuttuvat siten, että alkoholijuomien anniskelu on lopetettava viimeistään kello 24. Liikkeen saa pitää avoinna asiakkaille yöllä kello 1:een asti.
Asetuksen on määrä astua voimaan lauantaina 24. heinäkuuta.
Keski-Suomesta Jämsä kuuluu Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin, mutta ravintolarajoitukset eivät kiristy, koska niiden osalta mennään maakuntajaon mukaan, toteaa Jämsän hallintoylilääkäri Unto Palonen.
Sosiaali- ja terveysministeriö on linjannut, että 24. heinäkuuta alkaen Keski-Suomessa ei tule erillisiä rajoituksia ravintoloiden asiakasmääriin tai anniskelu- ja aukioloaikoihin.
Palonen toteaa, että aluehallintoviraston rajoituspäätöksissä on yleensä noudatettu sairaanhoitopiirikohtaista jakoa, mutta nyt mennään ministeriön linjauksen perusteella maakuntajaon mukaan.
– Ravintolarajoitukset menevät maakuntajaon mukaan ja se on kyllä ristiriidassa sairaanhoitopiirikohtaisen ohjeistuksen kanssa. Jämsä kuuluu kiihtymisvaiheeseen siirtyneeseen Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin ja rajoitukset sen alueella muualla kiristyvät, kuvailee Palonen.
Lue myös:
Keuruun lounasravintoloissa ja kuntosalilla on voinut altistua koronavirukselle
Koronalle on voinut altistua viikonloppuna Jyväskylän yöelämässä ja Suomipop-festivaaleilla – koronaneuvonta ruuhkautui pahoin
Jokikartanon palveluasumisen yksikkö ei ota vastaan vieraita – 11 asukasta joutui koronakaranteeniin