Valtioneuvosto päätti ravintolarajoitusten laajennuksista torstaina. Rajoitukset astuvat voimaan lauantaina myös Päijät-Hämeessä.
Kiristyvät rajoitukset koskevat ravintoloiden aukioloaikoja ja asiakaspaikkoja.
Ravintoloiden anniskelu loppuu keskiyöllä ja ovet on suljettava yhdeltä yöllä. Ruokaravintoloissa asiakaspaikoista saa olla käytössä 75 prosenttia ja anniskeluravintoloissa puolet.
Päijät-Sotesta tulosaluejohtaja Kimmo Kuosmanen sanoo, että aukioloajoista supistamisella on rajallinen teho.
– Tartuntoja ja altistumista tapahtuu niin päivällä kuin yölläkin. Jos tällä aikarajoituksella on vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen esimerkiksi siihen, kuinka lähietäisyydellä ollaan, niin sitten sillä voi olla merkitystä.
Päijät-Soten alueella noin joka neljäs tartunta on peräisin ravintoloista.
Uusien tartuntojen määrä painottuu Kuosmasen mukaan 15–30 -vuotiaisiin.
Muutamia ihmisiä sairaalahoidossa
Tulosaluejohtaja Kimmo Kuosmanen kertoo, että tartuntojen määrät vaihtelevat päivittäin. Määriin vaikuttavat muun muassa se, miten ihmiset hakeutuvat testeihin ja miten nopeasti testituloksia tulee.
– Tilanne on siinä mielessä hyvä, että tällä hetkellä sairaalahoidossa on vain muutamia ihmisiä.
Korona työllistää kuitenkin paljon hoitohenkilökuntaa testauksessa, koronan jäljityksessä sekä eristys- ja karanteenipäätöksissä.
Päijät-Sote kertoi torstaina, että päivystysapunumero 116117 oli tilapäisesti ruuhkautunut.
Kuosmanen sanoo, että rokotukset ovat edenneet hyvin. Päijät-Sote saattaa harkita walk in -rokotuspisteiden eli ilman ajanvarausta toimivien pisteiden perustamista, jos rokotteita tulee tarpeeksi.
– Pohdinnassa on, mutta ennen kesälomakauden loppua ei tähän ole mahdollisuuksia senkään takia, koska rokotteiden antamiseen ei ole laittaa lisää työvoimaresurssia.
Tuoreimmat tiedot koronavirusepidemista voit lukea täältä.
Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.