Kainuussa on todettu neljä uutta koronatartuntaa, joista yksi aiemmin karanteenissa olleilla kajaanilaisella ja yhdellä Sotkamon päiväkotiin liittyen.

Kolmatta tapausta selvitetään edelleen; tällä hetkellä neljä kajaanilaista on määrätty karanteeniin. Neljännessä on kyse laajemmasta altistumisesta, jossa sotkamolaisen sairastuneen lisäksi 19 ulkopaikkakuntalaista asetetaan karanteeniin.

Yhden tartunnan selvittelyt ovat vielä kesken. Neljäs tartunta on Sotkamossa, siihen liittyy laajemmin altistumisia Kainuun ulkopuolella.

Kainuun koronatilanne on siirtynyt kiihtymisvaiheeseen. Kainuu on ollut perustasolla alkuvuodesta lähtien, mutta nyt esimerkiksi viruksen ilmaantuvuus on korkeammalla kuin kertaakaan aiemmin. Se on nyt 70,8 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kahden viime viikon ajalta.

Koronatilanne Suomessa on heikentynyt hiljalleen useiden viikkojen ajan ja ennusteet osoittavat tartuntojen yhä lisääntyvän. Osalla väestöstä on jo rokotteen antamaa suojaa, mutta koronavirus voi aiheuttaa vakavia ja pitkäkestoisia oireita myös nuorille ja perusterveille. Myös rokotettu voi levittää virusta, vaikka rokotus vähentää viruksen erittymistä ja siten tartuntojen mahdollisuutta.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.