Keski-Suomessa ei todennäköisesti pystytä nopeuttamaan koronarokotusten toisen annoksen antamista. Sosiaali- ja terveysministeriö kehotti eilen kaikkia sairaanhoitopiirejä ja kuntia varmistamaan, että rokotteita ei jää käyttämättä ja lyhentämään mahdollisuuksien mukaan rokoteväliä.
Keski-Suomen koronarokotenyrkin puheenjohtajan Juha Palonevan mukaan maakunnassa ei ole tullut tietoon, että rokotteita olisi jäänyt käyttämättä.
Rokotteiden jakoa koordinoivan Keski-Suomen sairaanhoitopiirin sairaala-apteekin mukaan kuntiin on toimitettu lähiviikkoina kaikki saatavissa olevat rokoteannokset. Valtaosa niistä on mitoitettu toisen rokoteannoksen saajille. Myös ensimmäiseen rokotukseen on Palonevan mukaan aikoja edelleen varattavissa.
– Tässä on tietynlainen ristiriita, sillä lähes kaikkien rokotteiden pitäisi mennä tehosteisiin, mutta silti uusiakin rokotuksia pystytään aloittamaan. En ole vielä saanut vastauksia siihen, että onko tehosteita jostain syystä jäänyt antamatta, jonka vuoksi uusiakin rokotettavia on voitu ottaa.
Muualla Suomessa rokotteita on jäänyt käyttämättä, koska hmiset ovat siirtäneet ennalta varattua rokoteaikaansa lomien takia.
Tällä hetkellä ensimmäisen ja toisen koronarokotusannosten rokotusväli on 12 viikkoa. Sairaanhoitopiiri kuitenkin kehottaa kuntia lyhentämään rokotusvälin tarvittaessa jopa 8 viikkoon, mikäli rokotteita uhkaa jäädä käyttämättä.
– On todella tärkeää, että kaikki rokotteet, jotka toimitetaan, pistetään mahdollisimman nopeasti. Se on meidän kaikkien etu, Paloneva totetaa.
Yksityiskohdissa vielä pohdittavaa
Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) kansliapäällikkö Kirsi Varhila kommentoi eilen Ylelle, että THL:n olisi syytä pohtia aktiivisesti sairaanhoitopiirien ja kuntien kanssa malleja, miten rokotusvälin aikaistaminen onnistuisi. Hän uskoo, että malleja löytyy, esimerkiksi walk in -pisteitä.
– Jos päivän päätteeksi näyttää, että rokotteita jää käyttämättä, niin on erittäin järkevää kutsua pikaisesti tekstiviestillä henkilöitä paikalle, Varhila sanoi tiistaina.
Palonevan mukaan rokotusvälin aikaistamiseen liittyvät yksityiskohdat ovat Keski-Suomessa vielä hyvin alkuvaiheessa, ongelmia voi käytännön tasolla syntyä esimerkiksi ajanvarauksen järjestämiseen liittyen.
– Kyllähän se aiheuttaa aikamoista puljausta, jos suuren määrän tulisi ruveta tekemään ajanvarausta uudelleen. Käytännössä se tarkottaisi sitä, että jonkun pitäis olla hoitamassa ajanvarausta ja näin heinäkuulla maksimimäärä työnteijöitä on päästetty lomille.
Lue lisää: STM huolestui rokotekattavuudesta – Varhila: Rokotusvälin lyhentämistä pitää harkita