Kainuun koronatilanne on siirtynyt kiihtymisvaiheeseen. Kainuu on ollut perustasolla alkuvuodesta lähtien, mutta nyt esimerkiksi viruksen ilmaantuvuus on korkeammalla kuin kertaakaan aiemmin. Se on nyt 70,8 tartuntaa sataa tuhatta asukasta kohden kahden viime viikon ajalta.

Viime viikon lopulla tartuntamäärät kasvoivat voimakkaasti. Kaikkiaan testejä otettiin viime viikolla yli 1600 kappaletta, joista positiivisia oli 2,3 prosenttia. Tartunnat on pystytty jäljittämään on 98 prosentin tarkkuudella. Sairaalahoidossa on kolme koronapotilasta.

Kainuussa on tällä hetkellä 36 eristyksessä olevaa ja 171 karanteeniin määrättyä henkilöä.

Kainuun soten vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erola kertoo, että erityisesti nuorten osuus sairastuneista ja altistuneista on kohonnut.

– Ilmaantuvuus on korkea erityisesti Kajaanissa, Sotkamossa ja Kuhmossa. Lisäksi yksittäisiä tartuntoja on todettu Suomussalmella ja Paltamossa. Tartuntoja on Sotkamon päiväkodin rypästä lukuun ottamatta saatu pääosin vapaa-ajan vietossa, mutta yleisötapahtumissa tai ravintoloissa laajalti leviäviä tartuntoja ei ole todettu.

Yleisötapahtumia ja tilaisuuksia voi edelleen järjestää

Koronanyrkin mukaan Kainuu on kriittisessä vaiheessa, ja rajoituksia voidaan joutua ottamaan käyttöön tilanteen muuttuessa. Erityisen suuri merkitys lähiaikoina on maltillisella toiminnalla ja turvallisuusohjeiden noudattamisella.

Kainuun tilanteen kehittymistä seurataan, ja tarvittaessa rajoituksia voidaan määrätä koko maakunnan tai yksittäisen kunnan alueelle. Yleisötilaisuuksissa järjestäjien ja osallistujien tulee noudattaa terveysturvallisuusohjeita. Yksityistilaisuuksia koskee sama suositus kuin yleisötilaisuuksia.

Kainuun koronakoordinaatioryhmä suuntaa viestiä erityisesti nuoriin sekä heidän läheisiinsä. Taudin riskien lisäksi perheisiin kohdistuvat eristys- ja karanteenimääräykset hankaloittavat monin tavoin arkea. Ohjeena on, ettei turhia riskejä kannata ottaa eli vähemmän lähikontakteja ja enemmän kasvomaskeja.

Loppukesän toivottavasti rauhallisemmalla tilanteella voidaan helpottaa erityisesti koulujen alkavaa lukuvuotta.

Kuuntele alta Kainuun soten vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erolan haastattelu:

Kainuun suositukset:

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.