Ihania uusia työkavereita, pitkästä aikaa ihmisten keskellä yksin vietetyn talven jälkeen ja oman rahan tienaamista.

Toisaalta nollatuntisopimuksia ja epävarmuutta, huono palkka, ikävä pomo, kaverit jäivät ilman kesätöitä.

Kysyimme nuorilta, miten kesätyöt ovat menneet ja kuinka toinen koronakesä näkyy kesäduuneissa. Yli 400 nuorta vastasi Instagramissa.

Yksi heistä on 23-vuotias Sara Maaria Peltonen, joka on kesän töissä huvipuisto Linnanmäen lipunmyynnissä. Päällimmäisenä fiiliksenä hänellä on ilo, vaikka pinnan alla on huolta ja epävarmuutta.

– Minusta on ihana nähdä taas ihmisiä, kun teki viime talvena paljon etänä kouluhommia. Tämä ihmispaljous muistuttaa, että olemme elossa taas, sanoo Peltonen Linnanmäen ihmisvilinässä.

"Ensimmäinen työ jossa minua ei kohdella puoli-ilmaisena nuorisotyövoimana"

Nuorilla on paljon hyviä kokemuksia kesätyöstä. Julkaisemme kokemuksia nimettömänä, mutta vastaajien henkilöllisyys on toimituksen tiedossa.

Mukaan mahtuu myös huonoja kokemuksia. Perehdytystä ei ole saanut, työ on raskasta, palkka huono tai ala ei vain yksinkertaisesti kiinnosta.

Hyvin samanlaisista syistä nuoret soittavat Kesäduunari-infoon, jossa ammattiliittojen asiantuntija neuvoo kesätyöntekijöitä.

Puhelimeen vastaa neuvoja Salla Hakoköngas. Hänen mukaansa nuoria mietityttävät samat asiat kesästä toiseen: palkka, työvuorot, tauot ja koeaika.

Mikä on alan vähimmäispalkka, saako vuoroja perua tai lisätä lyhyellä varoitusajalla ja mitä tehdä, jos ei ole saanut työtodistusta.

Viime kesänä kesäduunari-infossa näkyi koronan aiheuttama talousahdinko ja epävarmuus yrityksissä: moni työnantaja perui sovitut kesätyöt kokonaan ja nuoria jäi ilman kesätöitä. Tänä vuonna töiden perumisesta on kysytty vähemmän.

Toisena koronakesänä nuoria sen sijaan mietityttää, saavatko he mennä ottamaan koronarokotteen työajalla tai onko työnantajalla oikeus vaatia kesäduunaria menemään koronatestiin.

Kesäduunari-infoon on tullut tähän mennessä noin 200 soittoa tai Whatsapp-viestiä. Suurin osa yhteydenotoista tulee 14–23-vuotiailta.

Epävarmuus kalvaa nuoria

Viime kesä oli kesätöiden kannalta vaikea. Avoimia työpaikkoja oli koronatilanteen takia vähemmän kuin normaalisti ja kilpailu oli kova.

Tänä kesänä tilanne oli jo vähän parempi. Kesätöitä oli tarjolla enemmän kuin viime vuonna, vaikka ei aivan tavalliseen tapaan.

Lue lisää: Yle selvitti: Kesätöitä näyttää olevan tarjolla melkein yhtä paljon kuin ennen koronaa – Nyt erityispiirteenä on itsensä työllistävät nuoret, kuten Aino Alkio, 13

Nuorten vastuksista aistii yleisen epävarmuuden tuoman painon.

Ensin kevät stressattiin, saako kesätyön. Nyt jännittää, onko koko kesäksi töitä vai viekö rajoitukset työpaikan alta. Syksyllä saattaa olla edessä taas yksi lukukausi etäopetuksessa.

Sara Maaria Peltonen tunnistaa fiiliksen.

– Tässä on koko ajan päällä pieni stressi koronasta. Vaikka sitä ei ajattelisi joka päivä, se on siellä, sanoo Peltonen.

Peltonen tekee töitä nollatuntisopimuksella, aivan kuten moni muukin Linnanmäen kesätyöntekijä.

Nollatuntisopimus tarkoittaa sitä, että työnantaja ei lupaa varmasti yhtään työvuoroa. Jos rajoitukset sulkevat paikan tai asiakasmäärät laskevat, työnantaja voi olla tarjoamatta lisää työvuoroja kesäduunarille. Toisaalta työntekijällä voi vaikuttaa omiin työaikoihinsa, sillä hän voi kieltäytyä tarjotusta työvuorosta.

– Moni kaveri on nyt nollasopparilla eikä voi tietää, onko koko kesän töitä. Se on epävarmuutta koko ajan. Osaksi ihmiset ovat turtuneet epävarmuuteen, mutta on se välillä aika uuvuttavaa, sanoo Peltonen.

Tähän asti Peltosella on ollut töitä niin paljon kuin hän on halunnut tehdä. Jouston ansiosta hän on voinut tehdä samalla media-alan työharjoittelua radiokanavalla Tampereella.

Oman alan kesätyöt ovat olleet kortilla

Nuorten oli tänä vuonna normaalia hankalampi löytää oman alan kesätöitä, kertoo yliopisto-opiskelijoita edustava Suomen ylioppilaskuntien liitto.

Näin kävi myös jyväskyläläiselle Sanni Saarelalle, joka on biologian ensimmäisen vuoden opiskelija. Saarela haki kesätöihin metsäteollisuuteen sekä yliopiston tutkimusryhmiin.

Eräästä tutkimusryhmästä näytettiin ensin vihreää valoa, mutta lopulta työtarjous jäi saamatta: laboratorioon ei haluttu ottaa ylimääräisiä ihmisiä koronatilanteen takia.

– Harmittaa, että sain puolittaisen lupauksen tutkimustyöstä ja sitten jännitin kevään, että onko koronatilanne sellainen, että pääsen töihin. Se oli ikävintä, sanoo 21-vuotias Saarela.

Saarela oli vaipua epätoivoon, kun kesätyötä ei meinannut löytyä useista hakemuksista huolimatta. Toinen kesä putkeen ilman kesätyötä olisi ankeaa.

Lopulta hän sai paikan tavaratalo Kärkkäisen puutarhaosastolta.

– On ollut kivan monipuolinen työ. Minulla ei ole aiempaa kokemusta kaupan alalta, joten olen päässyt sikahyvin oppimaan, sanoo Saarela.

– Olen kasviharrastaja, joten olen tykännyt pyöriä kukkien keskellä.

Oman alan kesätöihin pääseminen on parhaimmillaan antoisa kokemus.

Kevytyrittäjyys tuo vapautta ja vastuuta

Yksi tämän kesän ilmiöistä on kevytyrittäjyys. Kesäduunari-infon neuvojan Salla Hakokönkään mukaan termi on monelle nuorelle vielä tuntematon.

– Nuori ei ehkä ole ymmärtänyt, mitä työnantaja on tarkoittanut ehdottaessaan kevytyrittäjyyttä. Toisaalta hakuilmoituksessa on saatettu antaa ymmärtää, että kyseessä olisi työsuhde, mutta työn alkaessa onkin sanottu, että palkanmaksu tapahtuukin laskutuspalvelun kautta, sanoo Hakoköngäs.

Kevytyrittäjyys sitoo työnantajaa vähemmän kuin työsuhde. Kevytyrittäjänä nuori esimerkiksi kantaa itse riskin äkkinäisestä töiden loppumisesta.

Nuorilla on kevytyrittäjyydestä myös hyviä kokemuksia.

Lue lisää: Lukiolaistytöt perustivat kepparikerhon lapsille 350 eurolla – monet nuoret ryhtyvät nyt kesäyrittäjiksi: "Kirjanpito ja laskut ovat vähän tylsiä juttuja"

Kesätyöntekijöistä välittäminen best

Kesätöissä on tällä kertaa hikoiltu ja saatu väriä pintaan.

Sara Maaria Peltonen on ollut todella otettu siitä, kuinka hyvin Linnanmäki on työnantajana huolehtinut työntekijöistä.

Kovilla helteillä työntekijöitä muistutettiin ylimääräisistä helletauoista. Taukohuoneessa oli poppareita ja palautumisjuomia, ettei kukaan kuukahda nestehukassa.

– Joka päivä meiltä kysytään, miten meni töissä. Se on tosi iso juttu, sanoo Peltonen.

Loppukesän vinkit kesätyöntekijälle

Lähde: Kesäduunari-info