Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella on todettu kaikkiaan 2182 COVID-19-tartuntaa.
Maanantain 19. heinäkuuta aikana Kanta-Hämeessä todettiin kolme uutta COVID-19-tartuntaa. Tapauksista kaksi Riihimäen seudulta ja yksi Hämeenlinnan seudulta.
Yksi on perheensisäinen jatkotartunta, yksi Hämeenlinnassa aiemmin tiedotettuun baarialtistumiseen liittyvä tartunta ja yhden paikallisen tartunnan lähde on jäänyt epäselväksi.
Ilmaantuvuusluku on nyt 46
Viikoilla 27-28 todettu 79 COVID-19-tartuntaa. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on näin ollen 46 tartuntaa 100 000 henkilöä kohden. Fimlabissa tehdyistä testeistä 2,3 prosenttia on ollut COVID-19-positiivisia.
8 prosenttia tartunnoista on todettu ulkomaanmatkan jälkeen ja 40 prosenttia on saatu oman maakunnan ulkopuolelta. Uusista tartunnoista karanteenin aikana siihen sairastuneita on ollut 16 prosenttia.
Kahden viikon osalta 10 prosenttia tartunnoista on jäänyt lähteeltään epäselväksi paikalliseksi.
Tartuntoja on todettu pääosin 18-49 vuotiaiden keskuudessa ja yleisimmät tartuntapaikat ovat kotona perheenjäseneltä, työpaikalla ja ystävien ja sukulaisten tapaamisten yhteydessä. Karanteenissa on lähes 300 henkilöä.
Tapaturmat, päihteet ja helteet ruuhkauttavat sairaalaa
Sairaassa päivystyksen ja vuodeosastojen kuormitus on ollut huomattavaa. Päivystyksessä tapaturmien, päihteiden käyttöön liittyvien ongelmien ja helteiden seuraukset ovat näkyneet edellisinä viikkoina potilasruuhkina ja odotusajat ovat olleet useampana päivänä normaalia pidemmät.
Kesäsulut ja henkilökunnan kesälomat ovat hidastaneet vuodeosasto-potilaiden siirtymistä jatkohoitoon. Lisäksi karanteenissa olevien potilaiden hoito vaatii normaalia enemmän paikkatilaa sekä erikoissairaanhoidossa että perusterveydenhuollossa, vaikka varsinaisia covid-19-potilaita on hoidossa vain yksittäisiä.
Kanta-Hämeen keskussairaalassa on hoidossa kaksi COVID-19-potilasta. Maakunnan perusterveydenhuollon vuodeosastoilla ei ole hoidossa tällä hetkellä koronapotilaita.
Rokotukset etenevät hyvin
Koronarokotukset ovat edenneet Kanta-Hämeessä muun maan keskiarvoa ripeämmin. Yli 16-vuotiasta yhden rokotteen on saanut noin 74 prosenttia, kun luku koko maassa on 63 prosenttia.
Kaksi rokotetta on saanut noin 44 prosenttia kanta-hämäläisistä, koko maan luku kahden rokotteen kohdalla on noin 28 prosenttia.
Jäljitys ja testaus osin ruuhkautunut
Koronajäljitys on ajoittain ruuhkautunut ja testiajoille on myös paikoitellen ruuhkaa. Testeihin on syytä silti vähäisinkin oirein hakeutua ja testitulosta pitää odottaa karanteenin omaisissa olosuhteissa, jotta lisätartunnoilta vältytään.
Torstaina maakunnallisessa pandemiajohtoryhmän kokouksessa tarkastellaan maakunnan kokonaiskuvaa epidemian suhteen ja arvioidaan mahdollista kiihtymisvaiheeseen siirtymistä.
Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.