Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on maanantaina todettu kaksi uutta koronatartuntaa. Molemmat on todettu karanteenissa olevilla henkilöillä.
Viime viikolla alueella todettiin yhteensä kuusi tartuntaa ja kaksi erillistä joukkoaltistusta.
Alueen epidemia on edelleen perustasolla.
Rokotukset ovat tärkeitä
Sairaanhoitopiiri korostaa rokotteen ottamisen merkitystä.
– Se on paras keino päästä normalisoimaan elämä ja yhteiskunnan toiminta loppukesän ja alkusyksyn aikana, perustellaan sairaanhoitopiirin tiedotteessa.
Lisäksi rokotuksilla voidaan vaikuttaa siihen, että syksyllä terveydenhuollon resursseja voidaan alkaa suunnata enemmän muiden sairauksien hoitoon.
Länsi-Pohjassa 61 prosenttia on saanut ensimmäisen rokotteen
Länsi-Pohjan alueen rokotettavasta väestöstä lähes 61 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksen ja 27 prosenttia kaksi annosta.
– Jo yksi annos antaa merkittävän suojan koronavirustaudin vakavaa tautimuotoa vastaan. Täydellinen rokotussarja kahdella rokoteannoksella mahdollistaa vapaammin matkustelun, sairaanhoitopiiri toteaa.
**Lue myös: **Torniossa viikonlopulle kaavaillut rippijuhlat on peruttava koronatartunnan vuoksi – kirkkoherralta selkeä viesti lopuille leireille: "Ei vierailuja"
Torniossa on tullut tietoon perjantain toinen koronatartunta ja joukkoaltistuminen koronavirukselle: altistua on voinut useassa kaupassa pitkin viikkoa
Uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä linkistä.
Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.