Koronaa on nyt nuorilla aikuisilla

Koronatartuntojen määrä Suomessa kasvaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo, että koronatartunnat ovat olleet voimakkaassa kasvussa jo 3 viikon ajan.

Suurin osa uusista tartunnoista on todettu alle 30-vuotiailla nuorilla aikuisilla. THL sanoo, että tartunnat leviävät, kun nuoret tapaavat toisiaan baareissa ja juhlissa.

Suurin osa uusista tartunnoista on koronaviruksen deltamuunnosta.

Vaikka tartuntojen määrä on kasvanut, sairaalassa koronapotilaita on suunnilleen sama määrä kuin ennenkin.

Tänään on kirjattu 324 uutta koronatartuntaa. Sairaalassa on noin 40 koronapotilasta.

USA:ssa maksettiin ensimmäiset lapsilisät

Yhdyvalloissa lapsiperheille on tänään maksettu ensimmäistä kertaa lapsilisää. Lapsilisää maksettiin jopa kymmenille miljoonille lapsiperheille.

Alle 6-vuotiasta lapsista maksetaan enimmillään 300 dollaria kuukaudessa ja sitä vanhemmista lapsista 250 dollaria kuukaudessa.

Lapsilisän maksaminen on presidentti Joe Bidenin hanke, jonka avulla hän haluaa vähentää lasten köyhyyttä.

Ilmalämpöpumput käyvät kaupaksi

Helle on lisännyt ilmalämpöpumppujen myyntiä. Ilmalämpöpumppu on tehokas tapa viilentää koti tai mökki

Viime vuonna Suomessa asennettiin non 80 000 ilmalämpöpumppua. Tänä vuonna laitteiden myynti voi kasvaa jopa 20 prosenttia, Suomen lämpöpumppuyhdistys arvioi.

Myyntiä jarruttaa tällä hetkellä se, että ilmalämpöpumppujen asentajista on pula.

Peruna kasvaa lämpimässä säässä

Varhaisperuna on tänä kesänä kasvanut tavallista isommaksi. Kaupoissa on esimerkiksi Timo- ja Jussi-lajikkeen varhaisperunaa, joka on jo isompaa kuin vanha, viimevuotinen peruna.

Uusi peruna on kasvanut hyvin, koska kesän sää on ollut niin lämmin. Perunan kasvua ovat auttaneet etenkin lämpimät kesäyöt.

Merivesi ennätyslämmintä

Suomenlahdella meriveden lämpötila on noussut ennätyskorkealle.

Ilmatieteen laitos kertoo, että vuorokauden keskilämpötila oli 25,2 astetta ja korkein lämpötila 26,6 astetta.

Myös Perämerellä pintavesi oli 7 astetta lämpimämpää kuin tavallisesti heinäkuun alussa.

Perjantain sää

Perjantaina koko maassa on poutaa ja laajalti paistaa aurinko. Lämpötila on 19 ja 30 asteen välillä, Lapissa on viileämpää.