Kajaanissa iloitaan, sillä ensimmäinen pesäpallon valtakunnallinen leiri on käynnistynyt sitten vuoden 2019.
Kaikkiaan Naperoleirille on tullut ympäri Suomen lapsia noin tuhat ja lisäksi heidän vanhempiaan.
Viiden päivän pituinen leiri on minuutintarkkaa peliä myös kentän ulkopuolella. Jokaiselle 55 joukkueelle on annettu oma aikataulu, joiden mukaan käydään muun muassa suihkussa ja syömässä. Koronan vuoksi niitä noudatetaan todella tarkasti.
Pesäpalloliiton urheiluyksikön johtaja Mikko Huotari kertoo, että tänä vuonna järjestettävien leirien kanssa on käyty terveysturvallisuusohjeet läpi useaan otteeseen ennen leiriä.
Lue myös: Perheet tarvitsevat nyt happea – lasten kesäleirien kysyntä räjähti, eivätkä kaikki mahdu mukaan: "Tällaista ei ole tapahtunut koskaan urani aikana"
Korona on jättänyt jälkensä myös pesäpalloon, viime vuonna tavoitteellisten harrastajien määrä tippui noin 2 000 palloilijalla. Huotari kertoo, että tänä vuonna on palattu kasvun tielle.
Sama tilanne on kaikessa lasten ja nuorten liikunnan harrastamisessa. UKK-instituutin johdolla tehdyssä mittauksessa toukokuussa 2020 tarkasteltiin lasten ja nuorten kokonaisliikkumista askelmääriä mittaamalla: pudotus oli selvä edelliseen vuoteen verrattuna. Pahimmillaan määrä on vähentynyt jopa 3 000 askelta.
– Harrastamisen vähenemistä suuremmaksi tekijäksi nostettiin etäkoulu, eli koululiikunnan ja kouluun liikkumisen puuttuminen, kertoo kilpa- ja huippu-urheilukeskuksen johtava asiantuntija Jari Lämsä.
Suurin huoli harrastajista
Tämän vuoden keväällä lajiliitoilta ja seuroilta kysyttiin, miten korona vaikutti harrastajamääriin. Arvioiden mukaan jopa kolmannes harrastajista piti kuluvana keväänä taukoa harrastuksestaan – yhteensä noin 350 000 harrastajaa. Maantieteelliset erot ovat merkittäviä. Pahiten rajoitukset näkyivät pääkaupunkiseudulla.
– Suurin huoli on varmasti siinä, palaavatko harrastajat lajeihin ja miten uusia harrastajia saadaan mukaan, Jari Lämsä sanoo.
Myös uusia lajeja on löytynyt korona-aikaan. Jari Lämsä arvioi, että korona-ajan voittajia olivat frisbeegolf ja golf, joiden harrastajamäärät kasvoivat koronavuonnakin.
Lue myös: Erityisesti alle 18-vuotiaat pojat innostuivat frisbeegolfista
Kilpailuita kaivataan
Kilpa- ja huippu-urheilijoiden tutkimuskeskus toteutti nuorille maajoukkueurheilijoille kyselyn, johon vastasi yhteensä 412 nuorta maajoukkueurheilijaa viime vuoden loppupuolella. Lämsä kertoo, että heistä noin kolmasosa oli vähentänyt harjoittelua, kolmasosa harjoitellut kuin ennen koronaa ja kolmasosa lisännyt harjoittelua.
– Nämä urheiluun jo kiinnittyneet nuoret ovat siis pääosin pysyneet mukana, ja osalle poikkeusaika on jopa mahdollistanut vahvemman panostuksen urheiluun. Koronan vaikutuksesta nuoret ovat ottaneet enemmän vastuuta omasta tekemisestä, mutta ovat kärsineet kilpailujen puuttumisesta, Lämsä arvioi.
Juuri leirit ja yhdessäolo kuulostavat olevan monen urheilevan lapsen ja nuoren kesän huippukohta. Esimerkiksi Kajaanissa käynnissä oleva Naperoleiri aloittaa usealla pienellä pesäpalloilijalla monien vuosien leiriputken, joka päättyy muutama vuosi ennen täysi-ikäisyyttä.
Naperoleirille osallistuva Kajaanin Pallokerhon 9-vuotias pelaaja Kiira Sirviö kertoo pelanneensa pesistä pari vuotta. Leiriä varten on harjoiteltu heittämistä ja lyömistä. Leirille osallistuminen tuntuu kivalta.
Voit keskustella aiheesta 15.7.2021 kello 23 asti.