Nuoria aktivoidaan koronarokotuksiin Vaasassa ensi viikolla ilman ajanvarausta.
Rokotetempauksen järjestämisen käytännön yksityiskohdat selviävät ennen viikonloppua.
Tiedot perustuvat Svenska Ylen artikkeliin Vasa testar coronavaccinering utan tidsbokning för att aktivera unga, jonka on kirjoittanut Jakob Lillas.
Ilman ajanvarausta järjestettäviin rokotuksiin voivat osallistua myös aikuiset, mutta etupäässä ajanvarauksettomat rokotukset suunnataan alle 20-vuotiaille.
– Nuorimmat ikäluokat eivät ole olleet kovin aktiivisia ottamaan koronarokotusta, ja tällä keinolla yritämme saada heitäkin ottamaan sen, sanoo Vaasan kaupungin johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta.
Vaasassa 22,4 prosenttia 12–19 -vuotiaista on tähän mennessä ottanut ensimmäisen rokotteen. Koko Vaasan sairaanhoitopiirin luku on 25,3.
Syytä nuorten vähäisempään rokoteintoon ei tiedetä.
– Sitä on vaikea sanoa. Yksi syy voi olla se, että nuorilla on paljon muutakin tekemistä. Lisäksi moni nuori tuntee koronan sairastaneita ja he saattavat ajatella, että se ei heidän osaltaan ole ollut kovin vaarallista. Ehkä he siksi eivät ole niin motivoituneita tulemaan ja ottamaan rokotusta, pohtii Kaukoranta.
Nuorille aiotaan tiedottaa koronarokotuksista ilman ajanvarausta sosiaalisessa mediassa.
– Toivotaan, että tavoitamme nuoret tämän idean avulla.
Seuraa täältä Ylen uutisia Pohjanmaalta.
Edit. Korjattu juttua keskiviikkona 14.7. kello 14.35. Rokotetempauksen yksityiskohdat selviävät viikonloppuun mennessä, ei viikonlopun aikana kuten jutussa alunperin luki.