Rakennusyritykset etsivät jatkuvasti uusia tapoja lisätä työturvallisuutta työmailla.
Tapaturmavakuutuskeskuksen mukaan rakennusalan työntekijöille sattui viime vuonna noin 13 600 tapaturmaa, mikä on noin 1100 vähemmän kuin edellisvuonna.
Esimerkiksi rakennusyhtiö YIT työllistää tuhansia ihmisiä ja käynnissä on yli sata työmaata tälläkin hetkellä.
– Isossa kuvassa työturvallisuudessa on menty parempaan suuntaan ja työtapaturmien määrä on laskenut. Me olemme ottaneet mukaan yhteistyökumppaneitamme ja olemme kiinnostuneita myös heidän työturvallisuudestaan ja miten he voivat tukea kokonaisturvallisuutta, sanoo työturvallisuuspäällikkö Antti Jokela.
Rakennusliiton aluetoimitsija Jari Lindqvist Lahden toimistosta sanoo, että työturvallisuus on parantunut. Silti parannettavaakin löytyy.
– Työntekijöiden sosiaalitilojen siivous on paikoin riittämätöntä. On kohteita, joissa ei siivota kuin kerran viikossa.
Korona vaikuttaa työturvallisuustoimiin
Koronaepidemia on tiukentanut myös toimintamalleja rakennustyömailla.
– Tilanne on kohtalaisen hyvä. Viruksen deltamuunnoksen takia täytyy kuitenkin olla entistäkin varovaisempi, sanoo Jokela.
YIT:n rakennustyömailla on ollut joitakin tartuntoja koko epidemian aikana, mutta Jokelan mukaan tartuntaketjut on selvitetty ja ne on saatu hallintaan karanteeneilla sekä muilla yhteistoimilla viranomaisten kanssa.
Rakennusliiton Jari Lindqvist tietää ainakin pari kohdetta Lahdessa, jotka on jouduttu sulkemaan muutamaksi viikoksi koronatartuntojen vuoksi.
Kuuma sää vaatii taukoja ja kunnon taukotiloja
Myös yli hellerajan pitkään jatkuneet lämpötilat on otettava huomioon työmailla.
– Rakennusrunko ja maanrakennuskohde lämpenevät ilman mukana. Sen lisäksi on erittäin tärkeää, että työntekijöiden tauoista ja nesteytyksestä huolehditaan, sanoo YIT:n työturvallisuuspäällikkö Antti Jokela.
Kun lämpötila nousee yli 28 asteen, niin ylimääräiset tauot kuuluvat työtekijöille.
Myös sosiaalitilojen viilennykseen pitää Jokelan mukaan kiinnittää lisää huomiota.