Vaasassa on tällä hetkellä tarjolla poikkeuksellisen paljon koronarokoteannoksia.

Vaasaan on viime viikkoina toimitettu odotettua suurempia rokotemääriä, jopa kymmenentuhatta annosta per viikko.

Rokotteet ovat merkiltään Pfizer-BioNTech. Johtavan ylilääkäri Peter Niemisen mukaan loma-aika on haastava näin suurten rokotemäärien jakamiselle.

– Olimme varautuneet siihen, että rokotteet toimitettaisiin tasaisempaan tahtiin kesän mittaan. Viimeisen kolmen viikon aikana olemme saaneet hurjan suuria määriä kuumimpaan kesäkauteen, kun ihmiset lomailevat, Nieminen toteaa.

Rokotteet eivät Niemisen mukaan ole lähiaikoina vanhenemassa. Toimitukset kuitenkin vähenevät lähiviikkoina, joten ensimmäisen rokotuksen ajanvaraus on syytä tehdä viimeistään nyt, Peter Nieminen muistuttaa.

Lue lisää aiheesta Svenska Yle Österbottenin sivulta.