Indonesian pääkaupungissa Jakartassa Rorotan hautausmaalla hautojen rivit laajenevat, kun kaivinkoneet tekevät tilaa yhä uusille koronapandemian uhreille.
Ambulanssit kiidättävät ruumiita hautausmaille ja suoja-asuihin pukeutuneet työntekijät laskevat arkkuja maahan. Hautojen vierelle asetetaan pieniä puisia lautoja väliaikaisiksi hautakiviksi. Kyseessä on yksi viidestä hautausmaasta, jotka on osoitettu erityisesti koronaviruksen aiheuttamaan tautiin kuolleille.
Keskiviikkona maassa raportoitiin ennätysmäärä kuolleita päivässä, 1 040.
Hautausmaita hallinnoivan viraston mukaan neljä viidestä koronaviruksen uhreille tarkoitetuista hautausmaista on jo täynnä.
Koronahautajaisten määrä kymmenkertaistunut keväästä
Hautausmaalla Jakartan lähellä suoja-asuihin pukeutunut henkilökunta kiirehti hautaamaan muoviin paketoituja ruumisarkkuja, kun ruumiita tuovat ambulanssit odottivat jonossa.
– Olen hyvin peloissani, että saan tartunnan, hautausmaan lähellä asuva Neesan Nusmana sanoi uutistoimisto AFP:lle Jaavalla.
– Mutta sitä ei voi auttaa. Tämä on paikka, jossa asun. Nyt voin vain rukoilla.
Jakartan kuvernööri Anies Baswedan sanoo, että koronakuolemiin liittyvät hautajaiset, epäillyt ja vahvistetut, ovat kymmenkertaistuneet sitten toukokuun.
Kaupungin tilastojen mukaan toukokuussa hautajaisia järjestettiin keskimäärin 17 päivässä, kun taas kesäkuussa niitä oli keskimäärin 105 päivässä.
Sairaalapaikat loppuvat
Koronatartuntojen nopea leviäminen on viime viikkoina ajanut Indonesian sairaalat äärirajoilleen. Sairaaloiden vuodepaikat alkavat olla täynnä, ja happivarannot ovat loppuneet kesken kuudessa kaupungissa Jaavan saarella, joka on Indonesian saarista väkirikkain.
Indonesiaan tuodaan kipeästi kaivattua happea Singaporesta.
Yli kymmenen sairaalaa Indonesian toiseksi suurimmassa kaupungissa Surabayassa ei enää ota uusia potilaita, koska ne eivät enää kykene selviämään potilasvirrasta.
Sairaalat ovat joutuneet pystyttämään väliaikaisia hoitotelttoja parkkipaikoilleen. Jaavan kaupungeissa Malangissa ja Solossa sairaalat saavuttivat myös rajansa ja alkoivat käännyttää sairaita oviltaan.
Lääkärit ja muu sairaanhoitohenkilökunta saavat myös tartuntoja, mikä lisää entisestään painetta ruuhkautuneissa sairaaloissa. Lähes tuhat lääkintätyöntekijää on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen.
Pahimmin kärsineillä alueilla epätoivoiset sukulaiset metsästävät happitankkeja hoitaakseen sairaita ja kuolevia kotonaan.
Kuolinlukujen nopea kasvu huolettaa
Indonesiassa on tilastoitu noin 2,4 miljoonaa koronatartuntaa ja 63 000 kuolemantapausta. Lukujen epäillään olevan alakanttiin, sillä vähäisen testauksen ja heikon jäljityksen takia monia tapauksia ei saada kiinni. Huolestuttavaa on ollut tartuntojen ja kuolemien nopea lisääntyminen.
Vasta 5,4 prosenttia 270 miljoonan asukkaan väestöstä on rokotettu koronavirusta vastaan.
Ensi kertaa Intiassa havaitun koronaviruksen deltamuunnoksen leviäminen on johtanut siihen, että kesäkuun 20. päivän jälkeen lähes joka päivä tartuntojen määrä on rikkonut ennätyksiä.
Kalibata Cityn, yhden Jakartan suurimman asuntokompleksin, johto kehotti vuokralaisia pysymään sisällä asunnoissaan ja tartunnan saaneiden asukkaiden oviin lyötiin varoituskylttejä.
– En halunnut mennä sairaalaan, en pelkästään sen takia, että ne ovat täynnä, vaan koska pelkäsin altistuvani vielä lisää virukselle, kotonaan toipuva 32-vuotias Jessica Sihotang sanoi uutistoimisto AFP:lle.
– Mutta tunnen valtavaa ahdistusta katsoessani kaikkia näitä pelottavia uutisia omaehtoisessa eristyksessä kuolevista ihmisistä.
Tiistaina hallitus varoitti valmistautuvansa skenaarioon, jossa uudet tartunnat nousevat jopa 50 000:een päivässä.
Hallitus tiukentaa rajoituksia
Torstaina raportoitiin ennätysmäärä, 38 391 uutta tartuntaa, mikä on lähellä hallituksen pelkäämää kauhuskenaariota, 40 000–50 000 uutta tartuntaa päivässä.
Hallitus ilmoitti perjantaina asettavansa rajoituksia myös muille saarille rajoitusten kohteina jo olleiden Jaavan ja Balin lisäksi.
Kohteena on 15 paikkakuntaa, mukaan lukien 13 kaupunkia Kalimantanissa ja Sumatran, Papuan ja Lombokin saarilla. Rajoitukset tulevat voimaan maanantaina ja sisältävät ostoskeskusten sulkemisia, ravintoloissa syönnin kieltämisen ja määräyksen, että kaikkien paitsi aivan oleellisten työntekijöliden on siirryttävä etätöihin.
Aiemmin hallitus tiukensi liikkumista, kauppaa, lentoliikennettä ja toimistotyötä koskevia rajoituksia Jaavan ja lomailukohteensa suositulla Balin saarilla. Toimistot, moskeijat, puistot, ostoskeskukset ja ravintolat on suljettu Jakartassa, pääsaarella Jaavalla ja Balilla.
Toisaalta on raportoitu myös laajamittaisista sääntöjen rikkomisista: esimerkiksi toimistot ja kaupat ovat jatkaneet toimintaansa kiellosta huolimatta.
Mediassa halltukseen kohdistuva kritiikki on koventunut, ja pääkirjoituksissa syytetään, että hallitus suojelee taloutta kansanterveyden kustannuksella.
Kaakkois-Aasia kärsii deltamuunnoksen iskusta
Indonesian tilanne on erittäin paha, mutta muuallakin Aasiassa miljoonia uhkaavat uudet sulkutoimet koronaviruksen takia.
– Maailma on vaarallisessa pisteessä tässä pandemiassa, Maailman terveysjärjestön johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus sanoi.
Tedros arvosteli rikkaita maita toisaalta rokotteiden ja suojavarusteiden rohmuamisesta ja toisaalta siitä, että ne hellittävät rajoituksia kuin pandemia olisi jo ohi.
Uudet tartunnat ovat pakottaneet viranomaisia uusiin sulkutoimiin Vietnamin Ho Chi Minhissä ja Myanmarin Yangonissa. Niissä asuu yhteensä 15 miljoonaa ihmistä.
Erityisesti Kaakkois-Aasia joutuu nyt kokemaan deltamuunnoksen voiman. Alue selvisi viime vuonna pandemiasta suhteellisen pienin vaurioi, mutta nyt alue kärsii tartuntojen ja kuolemien jyrkästä noususta.
Malesiassa ja Thaimaassakin koronaennätyksiä
Samaan aikaan kun Euroopassa ja Yhdysvalloissa höllennetään rajoituksia, Kaakkois-Aasian valtiot ovat kiristäneet toimia toivoen, että kohdistetut sulkutoimet katkaisevat koronatartuntojen lisääntymisen, joka alkoi toukokuussa.
Malesiasta ja Thaimaasta raportoitiin torstaina ennätysmäärästä koronakuolemia päivässä. Thaimaassa viranomaiset esittivät sisäisiä matkustusrajoituksia, kun deltamuunnos leviää nopeasti pääkaupungissa Bangkokissa ja sen ympäristössä. Bangkokin lentokentän uusi terminaali muutettiin 5 000-paikkaiseksi kenttäsairaalaksi.
Myanmarista raportoitiin torstaina ensi kertaa yli 4 000 uudesta tapauksesta päivässä. Kambodžassa on nähty kuluneen yhdeksän päivän aikana korkein määrä tartuntoja ja kuolemia.
Asiantuntijat arvioivat, että Indonesian ja Filippiinien matalat testausmäärät piilottavat tartuntojen todellisen määrän. Myanmarissa testaus on vähentynyt sitten helmikuun sotilasvallankaappauksen.
Koronasta hyvin selvinnyt Vietnam sai kolauksen
Vietnamin maine koronaviruksen torjunnan menestystarinana on uhattuna. Kuluneiden kolmen viime päivän aikana tapauksia on raportoitu enemmän kuin pandemian ensimmäisen 13 kuukauden aikana yhteensä. Torstaina kerrottiin 1 314 uudesta tartunnasta, mikä on tosin edelleen murto-osa Indonesian uusiin tartuntoihin verrattuna.
Vietnamissa Ho Chi Minhissä nähtiin paniikinomaista ostelua supermarketeissa, kun ilmassa oli pelkoa sulkutilasta. Pääkaupunki Hanoi keskeytti julkisen liikenteen paikoista, joissa oli havaittu virusryppäitä.
Griffithin yliopiston epidemiologi Dicky Budiman arvioi uutistoimisto Reutersille, että tartuntojen nousun johtuu osin deltamuunnoksesta ja osin epäjohdonmukaisuuksista koronastrategiassa ja -viestinnässä.
Budiman sanoi, että alueen maiden pitäisi laajentaa käytössään olevien koronarokotteiden kirjoa. Alueella määräävässä asemassa on kiinalaisvalmisteinen Sinovac, koska läntisiä rokotteita ei ole ollut saatavilla ja Kiina on harjoittanut laajaa rokotediplomatiaa.
Rokotustahti on ollut liian hidas
Alueen rokotuskattavuus on edelleen matala. Indonesian 270 miljoonan kansalaisen väestöstä on täysin rokotettu vasta 5,4 prosenttia, Filippiineillä 2,7 prosenttia ja 4,7 prosenttia Thaimaassa.
Malesia on rokottanut 9,3 prosenttia 32 miljoonan asukkaan väestöstään ja kiristänyt sulkutoimia pääkaupungissaan ja maan teollisuusvyöhykkeellä.
Indonesia ja Thaimaa harkitsevat tehosteannoksien antamista mRNA-pohjaisilla rokotteilla kuten Modernan ja Pfizer-BioNTechin rokotteilla lääkintähenkilöstölle, joka on saanut enimmäiseen kiinalaisvalmisteisia Sinovacin rokotteita.
Singapore on yksi valoisista tapauksista. Viranomaisten odotetaan helpottavan rajoituksia, joita määrättiin, kun deltamuunnos havaittiin. Myöhemmin tässä kuussa on määrä saada rokotettua puolet väestöstä.