Koronavirustartuntojen määrä on kasvanut HUSin alueella kolmen viikon ajan. Ilmaantuvusluku 100 000 asukasta kohden on noussut 68:aan kahden viime viikon ajalta.

Helsingin kaupungin infektiolääkärin Terhi Heinäsmäen mukaan Helsingin ravintoloissa ja baareissa tapahtuneiden koronatartuntojen määrä on selvästi kasvanut viime päivinä.

– Laskujemme mukaan noin 25 anniskelupaikassa on todettu yksi tai useampi tartunta viime viikon maanantaista lähtien.

Tartuntaketjut ovat Heinäsmäen mukaan vielä selvitystyön alla, mutta on mahdollista, että jokaisesta 25 anniskelupaikasta on saattanut muodostua tartuntaketju tartunnan saaneiden muun sosiaalisen toiminnan kautta.

Esimerkiksi Kaivohuoneella on eiliseen mennessä todettu 20 tartuntaa, joista on tullut 9 jatkotartuntaa.

– Ravintoloiden rajoitusten tiukentuminen todennäköisesti vähentäisi tartuntoja, mutta on mietittävä onko se välttämätöntä. Vakavien koronatapausten määrähän ei ole noussut merkitsevästi, koska riskiryhmät on rokotettu ja kyseessä ovat enimmäkseen nuoret aikuiset, sanoo Heinäsmäki.

Ilmiö tunnistetaan myös Espoossa, jossa noin joka kymmenennen tartunnan viimeisen kahden viikon aikana on joko vahvistettu tai epäillään olevan peräisin baarista tai ravintolayökerhosta. Kaivohuoneen altistumisiin liittyen 10 jatkotartuntaa on havaittu myös espoolaisilla.

–Tartuntaluvut ovat moninkertaistuneet. Suunta on huolestuttava, kertoo Espoon avosairaanhoidon johtava ylilääkäri Anu Mustakari.

Hän vetoaa espoolaisia ottamaan toisen rokotteen sille varatulla ajalla sen sijaan, että aikoja siirrettäisiin kesäloman vuoksi.

Etenkin deltamuunnoksen osuus on vahvassa kasvussa

Viimeisimmässä sekvensoinnissa 60 prosenttia kaikista Uudenmaan alueella otetuista näytteistä on ollut Delta-varianttia. Tuoreimmista näytteistä jopa 80 prosenttia on deltavarianttia.

– Uusia tartuntoja on todettu erityisesti 15-30-vuotiailla, joiden tartuntamäärien nousu pitkälti selittää kokonaismäärässä havaitun nousun. Tartunnat ovat levinneet erityisesti nuorten baari- ja juhlailloissa. Taustalla on myös EM-jalkapallosta lähtöisin olevia tartuntoja, sanoo HUSin infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen.

Deltamuunnosta on HUSin alueella havaittu jo alkukesästä, mutta sen osuus on selvästi kasvanut EM-kisoista palanneiden matkailijoiden myötä juhannuksen jälkeen.

HUSin mukaan altistuneiden tavoittaminen on ollut haastavaa, mikä todennäköisesti tarkoittaa edelleen piilossa olevia tartuntaketjuja. Tämä ennakoi tartuntamäärien pysyvän ennallaan tai jopa kasvavan seuraavien viikkojen aikana, kertoo HUS tiedotteessaan.

Variantin leviäminen on huonontanut Itä-Uusimaan tilannetta, jossa siirryttiin eilen torstaina alueellisen koordinaatioryhmän päätöksellä perustasosta kiihtymisvaiheeseen.

Lue lisää:

Itä-Uusimaa siirtyi takaisin koronavirusepidemian kiihtymisvaiheeseen – Loviisassa tartuntoja ollut erityisesti nuorilla

Kaivohuoneen joukkoaltistumisen vuoksi on todettu runsaasti uusia tartuntoja