Kuntayhtymä Essoten alueella on todettu kolme koronavirustartuntaa kahden vuorokauden aikana.

Tällä viikolla taudin ilmaantuvuus on pysynyt alhaisempana edeltävään viikkoon verrattuna. Karanteenissa on silti edelleen pitkälle yli sata henkilöä.

– Suomessa tapausmäärät ovat selvästi kasvussa ja Etelä-Savoon on tulossa viikonloppuna paljon ihmisiä alueen ulkopuolelta. Koronaturvallisuudesta on syytä huolehtia edelleen ja hakeutua testiin herkästi oireiden ilmaantuessa, terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä muistuttaa.

Essote tarjoaa koronanäytteenottoa myös alueen ulkopuolella asuville matkailijoille. Mikkelissä testiin pääsee kuntayhtymän mukaan joka päivä.