Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on täsmentänyt Afganistanin operaation päättymisen ajankohtaa. Bidenin mukaan operaatio päättyy elokuun viimeinen päivä. Joukot on Pentagonin mukaan jo 90-prosenttisesti vedetty.

Biden lupasi myös evakuoida Yhdysvaltain joukkoja palvelleet tuhannet tulkit perheineen. Talibanin voimistuessa ja Yhdysvaltain vetäytyessä heidän on arvioitu olevan hengenvaarassa.

– Pidämme huolen, että vastaanotamme Yhdysvaltain joukkojen rinnalla työskennelleet afganistanilaiset, mukaan lukien tulkit ja kääntäjät, Biden sanoi puheessaan Valkoisessa talossa.

Bidenin mukaan erityisviisumin saavien afgaanien evakuointi aloitetaan vielä tämän kuun aikana.

– Yhdysvalloissa on teille koti, Biden vakuutti.

Osa evakuoidaan mahdollisesti ensin kolmansiin maihin. Julkisuudessa on arvioitu, että tällaisia maita voisivat olla esimerkiksi liittolaismaat Arabiemiraatit ja Qatar.

Biden patisti myös alueen valtioita lisäämään ponnisteluja, jotta Afganistanissa saataisiin aikaan poliittinen ratkaisu. Lisäksi hän vetosi Afganistanin hallintoon ja Talibaneihin diplomaattisen ratkaisun löytämiseksi.

Joukkojen vetämispäätöstä Biden puolusti.

– Emme tulleet Afganistaniin yhteiskuntaa rakentamaan, Biden totesi.

Biden: "Talibanin valtaannousu ei väistämätön"

Bidenin mukaan Talibanin valtaannousu ei ole väistämätön. Hän tosin luonnehti Talibania sotilaallisesti vahvemmiksi kuin vuonna 2001, jolloin Afganistanin operaatio syyskuun terrori-iskujen jälkeen alkoi.

– En luota Talibaniin, mutta luotan Afganistanin asevoimien kykyyn, Biden sanoi.

Afganistanin armeija on Bidenin mukaan nyt aiempaa paremmin koulutettu ja varustettu.

Yhdysvaltain vetäytyessä talibanien iskut ovat lisääntyneet. Yhdysvaltalaiskomentajien joukossa on jo esitetty huolta maan ajautumisesta täysimittaiseen sisällissotaan.

Bidenin hallinto on korostanut, että Afganistanin sota ei ole voitettavissa eikä Afganistanin vakauttamiseen ole sotilaallista ratkaisua.

– Lähes 20 vuoden perusteella voimme sanoa, että yksi vuosi lisää taistelua Afganistanissa ei ole ratkaisu, vaan resepti siellä pysymiseen ikuisesti, Biden sanoi.

Sotilaita jää Yhdysvaltain lähetystön turvaksi

Yhdysvaltain odotetaan jättävän noin 650–1000 sotilasta turvaamaan Yhdysvaltain lähetystöä Kabulissa. Keskustelut ovat myös menossa, miten Kabulin lentokenttä turvataan. Turkki on ilmaissut halunsa ottaa Kabulin kentän turvallisuudesta huolehtimisen vastuulleen.

Yhdysvaltain vetäytyminen Afganistanista on ollut paikoin niin nopea, ettei afgaanijoukoillekaan ole informoitu lähdöstä. Bagramin lentotukikohdasta Yhdysvallat livahti yön pimeydessä viime perjantaina niin, että tukikohta jäi afgaanien mukaan ryöstelijöiden armoille.

Lue lisää:

Taliban on vallannut nopeasti Afganistanissa kymmeniä alueita sen jälkeen, kun Yhdysvallat aloitti vetäytymisen