Nuoret ja nuoret aikuiset varaavat hyvin aikoja koronarokotuksiin Satakunnassa.
Osastonhoitaja Anna-Maija Heikkilä Porin perusturvasta kertoo, että nuoret varaavat aikoja eri tavalla kuin vanhemmat ikäluokat.
– Vanhempien ikäluokkien kohdalla ajat täyttyivät nopeasti. Nuoret elävät hetkessä ja ajat täyttyvät vähitellen.
Pääasiassa kaikki ajat on saatu täytettyä.
– Yksittäisiä päiviä on, jolloin aikoja on jäänyt vapaaksi, Heikkilä sanoo.
Porin perusturvan alueella on saatu tähän mennessä noin 2000–3000 rokoteannosta viikossa. Heinäkuussa annoksia tullaan ennusteiden mukaan saamaan huomattavasti vähemmän.
– Todennäköisesti annoksia saadaan joitakin satoja per viikko. Eli nyt kannattaa nuortenkin varata pikimmiten aika rokotukselle.
Tahti kiihtynyt Pohjois-Satakunnassa
Myös Pohjois-Satakunnassa nuoret ovat varanneet rokotusaikoja kiitettävästi.
Tartuntataudeista vastaava terveydenhoitaja Anu Sorvali kertoo, että aluksi nuoret varailivat aikoja hieman hitaammin, mutta kesän myötä innokkuus on kasvanut.
– Satasairaalalla alkoi viime viikolla nuorille suunnattu kampanja, jossa on otettu mukaan Youtubea ja muuta somea. Olisiko se saanut nuoria liikkeelle.
Raumalla nuoret ovat varanneet innokkaasti aikoja rokotuksiin – tähän viikkoon saakka.
– Nyt ihan tällä viikolla näyttää siltä, että tahti olisi hiipumassa, sanoo vs. ylihoitaja Marja Iisakkala.
Iisakkala ei usko, että nuoret jättäisivät rokotukset ottamatta minkään erityisen rokotevastaisuuden takia.
– Luulen, että enemmänkin vaikuttavat käytännön syyt, kesä ja helle.
Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.
Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.