Kajaanissa on todettu kaksi koronatartuntaa jo karanteenissa olevaan laajempaan ryppääseen liittyen.

Kuhmossa on kaksi tartuntaa, joista toinen ulkopaikkakuntalaisella henkilöllä eiliseen tartuntatapaukseen liittyen.

Lisäksi Suomussalmella on todettu kaksi tartuntaa. Näistä neljästä henkilöstä kolme on ollut jo aiemmin karanteenissa, eikä jatkoaltistuksia ei ole tiedossa. Karanteenissa olevilla odotetaan kuitenkin edelleen tartuntoja ilmaantuvan.

Kainuussa koronaviruksen ilmaantuvuus on 51,4 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kahden viikon ajalta. Kainuu on edelleen perustasolla, lukuun ottamatta Kajaania, joka on kiihtymisvaiheessa.

Turvavälit ja maskit käyttöön

Kasvomaskin käyttöä suositellaan kaikissa oman perheen ulkopuolisissa lähikontakteissa. Matkaillessa on noudatettava varovaisuutta ja paikallisia ohjeistuksia.

Kesätapahtumissa, konserteissa ja vastaavissa tilaisuuksissa järjestäjien on huolehdittava turvallisuudesta ja varmistettava, että lähikontakteja voidaan välttää ja yleisöllä on mahdollisuus käsihygieniaan sekä tehdä muita tartuntoja ehkäiseviä toimia.

– Tartuntojen vähentämisessä kontaktien rajoittaminen on avaintekijä. Suuremmissakin joukoissa on hyvä pysytellä omassa porukassa, jotta altistumismahdollisuuksia olisi vähemmän. Tapahtumajärjestelyissä näihin tulee kiinnittää erityistä huomiota, esimerkiksi tarjoamalla mahdollisuuksia riittävän väljään osallistumiseen ja yleisöä ohjeistamalla, summaa vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erola.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.