Varsinais-Suomessa kuullaan mahdollisesti tänään uusista koronarajoituksista. Sairaanhoitopiirin koronatyöryhmä kokoontuu aamulla käsittelemään heikentynyttä epidemiatilannetta.
Varsinais-Suomi on tällä hetkellä virallisesti epidemian alimmalla tasolla, eli perustasolla.
Moni kiihtymisvaiheen kriteeri kuitenkin täyttyy. Kriteereitä ovat esimerkiksi ilmaantuvuusluku, joka ylittää 25 tapausta sataa tuhatta asukasta kohti ja positiivisten koronatestien osuuden kasvu yli prosenttiin tehdyistä testeistä
Varsinais-Suomessa ilmaantuvuusluku on nyt 44,7. Edellisellä kahden viikon tarkastelujaksolla luku oli 19,18.
Jos alueella siirrytään kiihtymisvaiheeseen, tarkoittaisi se tiettyjen rajoitusten paluuta.
Koronarokotuksen ensimmäisen annoksen on Varsinais-Suomessa saanut 60,1 prosenttia ja toisen annoksen 22 prosenttia väestöstä.