Rokotusaikoja ei siirretä kuin terveydellisistä syistä, muistuttaa sairaanhoitopiiri Essote.
Essotelta kerrotaan, että moni ihminen on pyrkinyt siirtämään rokotusaikaansa mukavuussyistä, mikä oli kuormittanut puhelinpalveluita ja rokotushenkilökuntaa.
– Tuhannet ihmiset kysyvät nyt aikojen siirtoa vapaa-ajan ja muiden mukavuussyiden vuoksi. Jos aikoja muutettaisiin, meidän pitäisi irrottaa kymmeniä työntekijöitä asiaa hoitamaan, ja se olisi mahdotonta lomasesongin ja suurten potilasmäärien aikana. Se heijastuisi väistämättä myös rokotuskapasiteettiimme, terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä tähdentää tiedotteessa.
Ajan voi kuitenkin siirtää ainoastaan lääkärin toteamasta terveydellisestä syystä. Pakottavista terveydellisistä syistä tehtävää aikojen muuttamista varten Essote on avannut sähköpostin, jonne voi jättää siirtopyynnön.
– Jos toinen rokoteannos jää ottamatta varattuna aikana, siirtyy korvaava aika valitettavasti useilla viikoilla eteenpäin. Suosittelenkin vahvasti nyt koronaviruksen delta-variantin liikkuessa joustamaan oman ajankäytön suhteen kakkosrokotuksen ajankohdan ehdoilla, ** **Seppälä vetoaa.
Essotella on rokotettu kertaalleen yli 80 prosenttia yli 16-vuotiaista. Kakkosrokotteen on saanut yli 30 prosenttia väestöstä. Essoten mukaan sairastuneiden määrä on rokotekattavuuden myötä vähentynyt ja etenkin vakavia sairastumisia ja sairaalahoidon tarvetta on ollut vähemmän.