Slovenian alku Euroopan unionin puheenjohtajana on nostanut tikunnokkaan yhden EU:n kiusallisimmista ongelmista: miten suhtautua siihen, että jäsenmailla on toisistaan poikkeavia näkemyksiä Euroopan demokratiasta ja tulevaisuudesta.

Brysselissä on pelätty Unkarin ja Puolan kansallismielisten hallitusten uusien lakien heikentävän demokratiaa ja oikeuslaitosten riippumattomuutta. Nyt EU-jäsenmaiden neuvoston kokouksia johtaa ja EU:ta edustaa kuuden kuukauden ajan Slovenian pääministeri Janez Janša, joka on ollut yksi Unkarin ja Puolan näkyvimpiä tukijoita EU-areenoilla.

Vaikka puheenjohtajamaa ei kaikesta päätäkään, sillä on avainasema asialistojen laatimisessa. Työohjelman lisäksi puheenjohtajan päävastuuna on pitää yhteyttä parlamenttiin ja komissioon lainsäädännön aikaansaamiseksi.

Slovenian kaudella päätetään esimerkiksi valtavan koronaelvytyspaketin varojen valvonnasta ja ohjaamisesta sekä isosta ilmastolakipaketista.

EU:n johtoon astuu "Balkanin Sveitsiksi" kutsuttu Slovenia – nämä viisi asiaa sinun tulee tietää siitä, mitä nyt on luvassa

Tiistaina Janez Janša oli EU-parlamentin kuultavana puheenjohtajakauden linjauksista. Hänen esiintymisensä kirvoitti monilta mepeiltä erittäin kriittisiä kommentteja. Toisin kuin johtokausien avajaisissa yleensä, parlamentin, komission ja puheenjohtajamaan yhteisessä tiedotustilaisuudessa ei juuri hymyilty.

Euroedustajat epäilivät, että puheistaan huolimatta Janša ei oikeasti ole sitoutunut oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen ja ilmastonmuutoksen estämiseen.

Esimerkiksi liberaalien, vihreiden ja sosialistien edustajat vetosivat Janšaan myös lehdistönvapauden kunnioittamiseksi. Kiitosta Janša sai lähinnä kansallismielisiltä mepeiltä.

Kuprut tulivat näkyviksi jo kättelyissä

Yhdysvaltojen entisen presidentin Donald Trumpin tavoin Janša on haukkunut yksittäisiä toimittajia Twitterissä. Hän on saanut kritiikkiä myös siitä, että on toistaiseksi evännyt rahoituksen maan tietotoimistolta.

Hänen hallituksensa ei ole myöskään suostunut nimittämään EU:n uuteen syyttäjänvirastoon EPPO:on tuomaria. EPPO valvoo muun muassa EU-varojen käyttöä jäsenmaissa. Suomi pääsi sopuun omien syyttäjiensä toimenkuvasta vasta viraston aloitettua kesäkuun alussa.

Janša lupasi tuomarinimityksen syksyyn mennessä, mutta ei avannut tiistaina konkreettisia syitä nimityksen venymiseen.

– Ei ole kyse siitä, etteikö meillä Sloveniassa olisi kontrollia EU-varoihin. Jos tiedätte väärinkäytöksistä, kertokaa, hän sanoi parlamentissa.

Janšan ja komission välit viilenivät jo kättelyissä viime viikolla, kun komissio vieraili perinteiseen tapaan puheenjohtajamaan pääkaupungissa. Janša esitti tapaamisessa mediatietojen mukaan videon, jolla hän tuli syyttäneeksi maan tuomareita ja kahta S&D-ryhmän euroedustajaa poliittisesta vehkeilystä.

Komission varapuheenjohtaja, S&D:hen kuuluva Frans Timmermans poistui tapaamisesta ja kieltäytyi yhteiskuvasta Janšan kanssa.

Samansisältöisen videon Janša esitteli myös EU-toimittajille viime viikolla.

Janša: EU:lla on kaksoisstandardit

Epäluulo on molemminpuoleista.

Slovenia ajaa puheenjohtajakaudellaan uuden EU-instituution perustamista, joka muun muassa valvoisi, miten Brysselissä seurataan oikeusvaltioperiaatteen noudattamista.

Slovenia tarjoutuu myös isännöimään laitosta. Instituutio kokoaisi yhteen kansallisia asiantuntijoita, jotka laatisivat "itsenäisiä ja riippumattomia analyysejä" oikeusvaltion erityiskysymyksistä.

Idea on linjassa Janšan väitteiden kanssa, että Brysselissä ei ymmärretä jäsenvaltioiden poliittisia, historiallisia ja kulttuurisia eroja. Siksi EU:lla on Janšan mielestä kaksoisstandardit, joissa edistyksellisyys jyrää konservatiivisuuden. Unioni kohtelee hänen mielestään esimerkiksi Sloveniaa kuin siirtomaata.

Janša on suomalaisille tuttu Patria-lahjusvyyhdistä. Hän oli Slovenian pääministeri, kun suomalainen aseyhtiö Patria ja Slovenia tekivät panssariajoneuvokauppaa.

Janša joutui väistymään pääministerin paikalta vuonna 2013 lahjusskandaalin takia. Hän sai kaksi vuotta vankeutta, mutta Slovenian perustuslakituomioistuin kumosi tuomion myöhemmin muotovirheen takia.

Vastikään hän vältti täpärästi virkarikossyytteen muun muassa lehdistönvapauden rikkomuksista.

Hän on Unkarin pääministerin Viktor Orbánin liittolainen ja ihailee Yhdysvaltojen entistä presidenttiä Donald Trumpia. Hän myös kiiruhti onnittelemaan Trumpia vaalivoitosta, ennen kuin ääniä oli edes laskettu.

Janšan mukaan media arvostelee häntä tahallaan, tekipä hän mitä tahansa.