Kanta-Hämeessäkin on juhannusristeilyltä peräisin olevia koronatartuntoja. Maanantaina maakunnassa todettiin kaksi uutta koronatartuntaa, joista toinen on Hämeenlinnan ja toinen Riihimäen seudulta. Molemmat liittyvät Silja Serenadella juhannuksena 24.-26. kesäkuuta järjestettyyn laivaristeilyyn.
Samaan risteilyyn liittyen on eri puolilla Suomea todettu jo lukuisia tartuntoja aiemmin. THL on kehottanut kaikkia kyseiselle risteilylle osallistuneita oireettomiakin henkilöitä hakeutumaan koronatestiin.
Testatuista puoli prosenttia on koronapositiivisia
Koronatestien määrä kasvoi Kanta-Hämeessä viime viikolla (viikolla 26) 1 900 testiin, kun juhannusviikolla (viikolla 25) maakunnassa testattiin 1 400 kantahämäläistä. Fimlabissa tehdyistä testeistä noin 0,5 prosenttia on ollut koronapositiivisia. Perustestien vastausviiveet ovat olleet noin 1–2 vuorokautta näytteenotosta.
Kanta-Hämeen keskussairaalassa ei ole tällä hetkellä hoidossa yhtään koronapotilasta. Sen sijaan maakunnan terveyskeskusten vuodeosastoilla on hoidossa kaksi koronaan sairastunutta.
Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.