Keski-Pohjanmaalla ei ole todettu uusia koronatartuntoja kuukauteen.

Viimeisin tartunta on alueella raportoitu 8. kesäkuuta, joten tilanne on tällä hetkellä rauhallinen ja ilmaantuvuusluku on sairaanhoitopiirissä nolla. Keskussairaalassa Kokkolassa on silti hoidossa kolme koronapotilasta.

Keski-Pohjanmaalla tiukimmat rajoitukset eli kaikki kokoontumisrajoitukset ja laaja maskisuositus julkisissa tiloissa ovat poistuneet. Silti maskin käytöstä ei ole syytä luopua kokonaan, Soitesta on muistuteltu.

Terveysviranomaiset muistuttavatkin, että testiin on edelleen hakeuduttava lievissäkin oireissa ja hygieniaohjeita on syytä noudattaa.

Myös koronarokotteen jo saaneiden tulee hakeutua testaukseen, mikäli oireita ilmenee.

Ylivieskassa kolme tartuntaa viikonloppuna

Sen sijaan Ylivieskassa Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella Pohjois-Pohjanmaalla kirjattiin viikonlopun aikana kolme uutta koronatapausta.

Altistuneet on määrätty karanteeniin.

Tartunnat ovat todennäköisesti peräisin Kallion alueen ulkopuolelta.

Alueen terveysviranomaiset kertovat tiedotteessaan, että THL suosittelee matkustamisen välttämistä Venäjälle toistaiseksi kokonaan.

Lue myös:

Pietarin kisamatkalta jo kuusi koronatartuntaa Vaasaan, kaikki rajalla testaamattomat karanteenissa myös Seinäjoella – "Otimme tämän mutkan sisäkaarteen kautta"

Infektiolääkärit havainneet selvän muutoksen: Maskien käyttö on vähentynyt, vaikka deltavariantti jyllää – "Huoli oli jo ennen kisoja"