Juhannusta Lahden ravintoloissa viettäneillä on todettu lisää koronatartuntoja. Ravintola-altistumisiin liittyy tämän hetken tietojen mukaan yhteensä jo yli 40 tartuntaa.
Valtaosa juhannuksen altistuksista on tapahtunut yökerho Armaksessa. Hyvinvointiyhtymä on kehottanut kaikkia Armaksessa juhannusta juhlineita menemään koronatesteihin, vaikka oireita ei olisi.
Ravintola-asiakkaita onkin hakeutunut testiin runsaasti, ja paljon tuloksia on vielä saamatta. Tällä hetkellä noin neljä prosenttia otetuista näytteistä todetaan positiivisiksi.
Hyvinvointiyhtymän infektioylilääkäri Ville Lehtinen pitää todennäköisenä, että todetut tartunnat aiheuttavat myös jatkotartuntoja ainakin taudin saaneiden perheissä.
Uusia altistumisia Lahdessa
Kuluneella viikolla Lahdessa on voinut altistua koronavirukselle kauppakeskus Karisman Subway-ravintolassa tiistaina 29.6. kello 8–15 ja keskiviikkona 30.6. kello 10–17.
Näinä aikoina ravintolassa käyneiden kannattaa seurata vointiaan, ja varata aika koronatestiin, jos oireita ilmenee.