Nuorimpien riskiryhmäläisten koronarokotukset aloitetaan Päijät-Hämeessä ennakoitua aiemmin. Aikoja pääsee varaamaan keskiviikkona 7. heinäkuuta. 12–15-vuotiaiden riskiryhmiin kuuluvien ajat varataan puhelimitse sote-keskuksista.

Nuorimpien rokotukset aikaistuivat, koska muiden hakeutuminen koronarokotuksiin on hiipunut Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella.

Aiemmin suunniteltiin, että 12–15-vuotiaita riskiryhmäläisiä aletaan rokottaa vasta koulujen syyslukukauden alussa.

Riskiryhmät määräytyvät kuten yli 16-vuotiaissakin. Ylipainon osalta nuorimmilla painoindeksiraja on 35.

Alaikäinen voi itsekin päättää rokotteen ottamisesta

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän mukaan alaikäinen voi itse päättää rokottamisesta, jos rokotteen antava terveydenhuollon ammattilainen arvioi, että lapsi tai nuori ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään asiasta.

Jos alaikäinen ei kykene tekemään päätöstä rokotuksesta, tarvitaan siihen kaikkien huoltajien kirjallinen suostumus. Lomakkeen saa tulostettua THL:n sivuilta ja sen pitää olla nuoren mukana rokotustilanteessa.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.