Kouvolassa toimivaan The Bank -ravintolaan on jäljitetty useita koronatartuntoja. Ravintolassa on voinut altistua sekä sisätiloissa että terassilla etenkin kahtena viime viikonloppuna eli 18.–20. kesäkuuta ja 25.–27. kesäkuuta.

Kymenlaakson sote-kuntayhtymä Kymsoten mukaan riski sairastua koronaan ja levittää tautia eteenpäin on suuri, sillä ravintolassa on ollut paikoin täyttä ja myös altistumisaika on ollut pitkä.

Kymsote pyytää altistumisviikonloppuina The Bankissa asioineita hakeutumaan välittömästi koronatestiin, jotta tartuntaketjut saadaan katkaistua.

Testiin on mentävä myös oireettomana ja testituloksen valmistumista tulee odottaa kotona tai majapaikassa. Kahdesti rokotettujen tai alle puoli vuotta sitten koronan sairastaneiden täytyy mennä testiin vain, jos he saavat oireita.

Kymsoten mukaan on todennäköistä, että tartunnoissa on kyse koronaviruksen erittäin herkästi tarttuvasta delta-variantista. Vahvistettua tietoa odotetaan vielä.

Koronatartuntojen määrä on viime viikkoina kasvanut. Kymenlaaksossa tartuntoja on todettu etenkin Kouvolassa, ja tartunnanjäljitys on ruuhkautunut.

Lue lisää: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Kymenlaaksossa