Turunmaan ja Ahvenanmaan saariston kävijämäärä oli viime vuonna lähes neljä miljoona henkilöä. Korona-aika lisäsi kotimaan matkailua.

Kävijämäärät kasvoivat sekä huippusesonkina sekä sen ulkopuolella toissa vuoteen verrattuna noin viisi prosenttia.

Saaristossa vietettiin enemmän myös aikaa. Noin 1,5 miljoonaa kävijää yöpyi saaristossa ja vilkkain kausi jatkui pitempään. Yöpyjien määrä tammi–syyskuussa kasvoi 13 %.

Suurin ruuhka koettiin juhannuspäivänä. Kaikkiaan noin 45 000 kävijästä puolet myös yöpyi.

Kävijämäärät kasvoivat erityisesti alueilla, jotka sijaitsevat lähempänä mannerta.

Selvityksen toteuttanut Pohjoismainen saaristoyhteistyö hyödynsi hankkeessa myös mobiilidataa eli matkapuhelimien sijaintitietoja.