Eduskunta on ennen kesälomaa puinut vauhdilla hallituksen esitystä maahantulon kevennyksistä ja on keventämässä niitä entisestään. Päätöstä odotetaan perjantaina.

Usko pandemian hellittämiseen rokotusten myötä ylittää hallituksen ja opposition rajat. Maanantaina sosiaali- ja terveysvaliokunta antoi yksimielisen mietinnön, jossa osin kevennettiin hallituksen esitystä.

Kevennyksen mukaan alhaisen koronailmaantuvuuden maista Suomeen voisi tulla vapaasti. Valtioneuvosto päättäisi asetuksella ilmaantuvuusrajasta tautitilanteen mukaan. Lokakuun puolivälissä loppuisivat kaikki koronaerityisrajoitukset maahantulolle.

Muista kuin valtioneuvoston päättämistä alhaisen riskin maista tulevien pitäisi esittää luotettava todistus sairastetusta koronataudista ja siitä paranemisesta, rokotuksesta tai koronatestin negatiivisesta tuloksesta. Todistuksia valvoisivat maahantulopaikkakuntien terveysviranomaiset.

Tartuntatautilain muutokset ovat voimassa 15.10.2021 asti. Lokakuun puolivälin jälkeen maahantulon koronaepidemiaa varten säädetyt eritysrajoitukset poistuisivat kokonaan ellei epidemia anna aihetta uusiin rajoituksiin. Tällä hetkellä ei tiedetä miten koronaviruksen muunnokset, kuten deltamuunnos, vaikuttavat pandemian kulkuun.

Matkailuväen pitkä odotus loppumassa

Lapin matkailuelinkeinon liitto on pitkään lobannut rajoitusten keventämistä.

Koronaepidemian vuoksi vapaa-ajan matkailu Suomeen on ollut käytännössä kiellettyä. Pelkästään Lapissa tämä on merkinnyt tuhansien matkailualan työntekijöiden lomautuksia, irtisanomisia ja työttömyyttä.

Matkailuyritysten etua ajavan liiton toiminnanjohtaja Nina Forsell on tyytyväinen rajoitusten keventämiseen ja siihen, että eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta päätyi esittämään niistä luopumista lokakuun puolivälin jälkeen.

– Se on hyvä asia. Ensinnäkin, että meille luodaan selkeä malli sille, miten ulkomaalaiset saavat tulla vapaa-ajan matkoille Suomeen ja Lappiin. Koko koronaepidemian aikana on vapaa-ajan matkustus ollut kiellettyä. Sen takia meillä ei ole ollut kansainvälisiä asiakkaita Lapissa, vaikka normaalisti yli puolet asiakkaista on kansainvälisiä. Nyt on reilun viikon ollut voimassa, että EU ja Schengen -alueelta saavat täysin rokotetut ja sairastaneet tulla maahan, sanoo Forsell.

Forsell uskoo, että helpotukset tulevat näkymään joulu- ja talvimatkailussa, vaikka täyteen entiseen vauhtiin ei vielä ehditä.

– Tämä on nyt se signaali, joka mahdollistaa joulu- ja yleensäkin koko talvikauden matkojen tuotannon. Matkanjärjestäjät ovat kovin kiivaasti odottaneet näitä uutisia jo pitkään. Ne ovat olleet vähän niin kuin toimintavalmiudessa, että tekevät ratkaisuja ensi talven osalta.

Lue lisää: Lapin matkailun konkurssiaaltoa ei tullutkaan ja joululle on ennätyskysyntä – yrittäjä: "Jos matkailu saadaan jouluksi auki, se maksaa ison osan koronalaskusta"

Rajoitukset poistuvat useista maista jo torstaina

Eduskunnan päätöstä maahantulomallista odotetaan perjantaina, mutta maahantulon rajoitukset poistuvat epidemiatilanteeseen perustuen useista maista jo torstaina.

Valtioneuvosto päätti tiistaina maakohtaisista muutoksista Suomen maahantulon rajoituksiin epidemiatilanteen perusteella. Päätöksen mukaan sisärajavalvonta poistetaan Italian, Itävallan, Liechtensteinin, Saksan, Slovakian ja Tšekin osalta 1.7. alkaen.

Ulkorajaliikenteessä maahantulon rajoitukset poistetaan Bulgariasta Suomeen saapuvasta liikenteestä sekä Albanian, Hongkongin, Japanin, Libanonin, Macaon, Pohjois-Makedonian ja Taiwanin asukkailta kyseisistä maista tai kyseisiltä alueilta Suomeen saapuvassa liikenteessä.

EU- ja Schengen-maiden osalta maahantuloa helpotettiin jo reilu viikko sitten. Suomeen matkustaminen sallittiin 21.6. lähtien molemmat rokotukset saaneille ja alle kuusi kuukautta aiemmin covid-19-taudin sairastaneille. Maahantulo sallittiin myös työnsä takia EU- ja Schengen-maista matkustaville.

Valtioneuvoston tiistaisen päätöksen mukaan maahantulon rajoitukset palautetaan Monacosta saapuvaan liikenteeseen sekä Ruandan asukkaille Ruandasta Suomeen saapuvassa liikenteessä. Myös nämä päätökset tulevat voimaan 1.7.