Nuoret ja nuoret aikuiset ovat varanneet aktiivisesti aikoja koronarokotuksiin Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla. 20-vuotiaiden ja sitä vanhempien rokotusajanvaraus aukesi viime viikon tiistaina.
Rokotuksista vastaavan ylilääkärin Johanna Tuukkasen mukaan juhannusta edeltävinä viitenä arkipäivänä rokotettuja oli yhteensä 10 000. Joukossa on Tuukkasen mukaan kaksikymppisiä, mutta myös edelliseen rokotusvuoroon kuuluvia kolmekymppisiä.
– Nuoret ovat rikkoneet ennätyksiä ja aikoja on varattu aktiivisesti. Nämä ovat suuria ikäluokkia ja kestää oman aikansa, että kaikki ehtivät saada oman rokotusaikansa, Tuukkanen sanoo.
25–29-vuotiaista jo yli 40 prosenttia on Tuukkasen mukaan saanut koronarokotuksen ensimmäisen annoksen. Nuorten rokotusajanvaraus on jatkunut vilkkaana myös tuleville viikoille.
Rokotusajanvarauksen aukeamisen ajankohdan uskotaan vaikuttaneen olennaisesti nuorten ajanvarausaktiivisuuteen.
– Luulen, että nuorempien ajanvarauksen aukeaminen osuu ajallisesti hyvän kohtaan; samaan aikaan purettiin esimerkiksi rokotuksen saaneiden matkustusrajoituksia EU:n sisällä.
Keskiviikkona rokotusajanvaraus aukeaa kaikille 16–19-vuotiaille. Tuukkanen toivoo, että aktiivisuus ajanvarauksissa jatkuisi vielä nuorempiinkin ikäluokkiin.
– Rokotteella suojaa paitsi itseä, mutta varsinkin muita. Vaikka tauti ei välttämättä ole nuorille vaarallinen, voivat he levittää sitä kuitenkin riskiryhmässä oleviin ja pitää epidemiaa yllä. Väestön riittävä rokotekattavuus on ainoa tie ulos pandemiasta kohti normaalia elämää.
Lue lisää: Koronarokotukset etenevät Jyväskylässä, Uuraisilla ja Hankasalmella: 20-vuotiaat ajanvarausvuoroon jo ensi viikolla