Himoksen kolmipäiväinen juhannusfestivaali katkaisi koronaepidemiasta johtuneen noin puolitoista vuotta jatkuneen tapahtumatauon. Tapahtuma keräsi Himokseen päivittäin 5000 juhlijaa.
Kuvat massatapahtumasta ovat herättäneet arvostelua ja huolta etenkin sen jälkeen, kun Iltalehti kertoi festarivieraasta, joka tuli Himokselle suoraan Pietarista jalkapallon EM-kisoista, vaikka hänen olisi pitänyt pysyä karanteenissa.
Tapahtuman järjestäneen Nelonen Median festivaalien markkinointipäällikkö Matti Markkola sanoo, että rajavalvonnan pettäminen jalkapalloturistien kohdalla on järkyttänyt alan toimijoita.
– Se aiheutti valtavan uhan koko tapahtuma-alalle, Markkola toteaa.
Pandemian kanssa taistelu on markkinointipäällikön mukaan kuitenkin "hankalaa ja petollista".
– Mehän kuulemme vasta viikon viiveellä, jos siellä on joku ollut tartuttamassa muita. Sehän ei ollut meillä tietenkään toiveena, Markkola toteaa.
Markkinointipäällikön mukaan Himoksen festivaali on ollut valtavan tarkkailun alla, ja moni on halunnut nähdä vain sen, mitä virheitä järjestelyissä on mahdollisesti tehty.
Markkolan mielestä juhannusfestivaali meni kuitenkin hyvin. Hän toteaa, että järjestelyissä noudatettiin kaikkia viranomaisilta saatuja ohjeita.
– Tapahtumajärjestäjän näkökulmasta teimme kaikkemme, markkinointipäällikkö Matti Markkola Nelonen Mediasta sanoo.
Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays) kertoi tänään iltapäivällä Twitterissä, että Himoksella on juhannusfestareiden aikana voinut altistua koronavirukselle sekä päälavan katsomossa että Nuppulanrannan mökkialueella.
Festarikäyttäytyminen arveluttaa lääkäriä
Jämsän hallintoylilääkäri Unto Palonen kertoi aiemmin Ylelle seuranneensa pelonsekaisin tuntein Himoksen juhlijoiden käyttäytymistä. Palonen oli kiinnittänyt huomiota muun muassa turvavälien ja maskien puuttumiseen.
Markkola myöntää, että Himoksella moni ei noudattanut turvavälejä ja ihmiset pakkautuivat lavan eteen. Maskikritiikkiä hän ei allekirjoita.
– Suomessahan ei ole maskipakkoa missään vaiheessa ulkotilaisuuksissa ollutkaan, Markkola huomauttaa.
Markkinointipäällikkö Markkola kertoo seuranneensa itse juhannusfestaria yleisön joukossa, ja hänen mukaansa laajalla alueella oli helppo noudattaa turvavälejä ja juhlia oman seurueen parissa.
Yleisötapahtuman turvallisuus on kuitenkin jokaisen henkilökohtaisen käyttäytymisen varassa.
Turvavälit pystyi halutessaan pitämään
Jyväskyläläinen Sara Pitkänen juhli ystävänsä kanssa juhannusta Himoksella. Hän kertoo, että festareilla oli koronaohjeistusta, mutta ohjeiden noudattaminen oli lähinnä festarivieraiden vastuulla.
Pitkäsen mukaan festarin tunnelmasta huokui, että artistit ja yleisö olivat kaivanneet elävää musiikkia ja ihmiset pakkautuivat esiintymislavan eteen.
Festivaalin henkilökunta ei Pitkäsen mukaan juuri kehottanut maskien tai käsidesin käyttöön, eikä turvavälien pitoon.
– Kyllähän siellä oli paljon vähemmän ihmisiä kuin mitä sinne olisi mahtunut eli itse pystyi vaikuttamaan siihen, oliko ihmismassassa vai ei. Välillä tuli valotaululle kehotus, että muista pitää maskia ja turvaväliä, mutta ei tullut itselle missään vaiheessa olo, että kukaan olisi näistä varsinaisesti huolehtinut, sanoo Pitkänen.
Entä ottivatko ihmiset vastuun omasta toiminnastaan?
– Jotkut ottivat ja jotkut eivät. Kyllä siellä pystyi pitämään turvavälejä, jos halusi, mutta ei niitä pidetty. Kyllähän ihmiset pakkautuvat eturiviin katsomaan lempiartistejaan. Luulen, että tuntuu artisteistakin paremmalta, jos ihmiset on eturivissä huutamassa ja laulamassa mukana. Ei tulisi ehkä festaritunnelmaa, jos näin ei olisi.
Seuraava suurtapahtuma jo ovella
Onko festivaalijärjestäjällä sitten mitään keinoa saada yleisöä noudattamaan turvasuosituksia?
– Aika vähissä ne keinot on. Festivaalivieras itse tekee loppukädessä päätöksen, miten ohjeita noudattaa, Markkola vastaa.
Nelonen Media järjestää Himoksella jo tällä viikolla toisen suurtapahtuman, Iskelmä Festivaalin. Samalla formaatilla juhlitaan samaan aikaan myös Porissa.
Torstaina alkavalla Iskelmäfestivaalilla on Himoksella käytössä sama lava, sama alue ja sama yleisömäärä kuin juhannuksena.
Matti Markkolan mukaan Iskelmä Festivaalin järjestelyissä hyödynnetään juhannukselta saatuja kokemuksia. Yksi muutos on se, että sisääntuloporteille lisätään henkilöstöä, jotta porteille ei kertyisi jonoa.
– Juhannuksena toiveena oli se, että yleisö tulisi porrastetusti sisään, sillä ovet avattiin aikaisin. Suurin osa tuli kuitenkin paikalle viime tipassa, Markkola kuvailee.
Festariyleisöä aiotaan myös muistuttaa aiempaa ahkerammin turvaohjeiden noudattamisesta, ja opastusta alueen erilaisiin palvelupisteisiin lisätään.
_Lisätty tieto Himoksen mahdollisista korona-altistuksista tekstiin ja otsikkoon klo 16.51 _
Otsikkoa muutettu klo 17.31
Lue myös:
Korona pysynyt vielä kisaturistien lähipiirissä Helsingissä – ylilääkäri: "Selkeä riski jatkotartunnoille yhä on"
Antti Tuisku, BEHM, Gettomasa... ensimmäinen suuri festivaali sai ihmiset bilettämään olan takaa – katso kuvat Himokselta
Tuhannet festarikävijät juhlivat Himoksella – turvaväleistä lipsutaan mutta käsidesiä kuluu, katso video yksiltä kesän harvoista festareista
Venäjän tuliaiset näkyvät Keski-Suomen koronaluvuissa: viime viikon tartunnoista puolet itärajan takaa - nyt huolena taudin leviäminen festareilla