Pirkanmaan alueella löydettiin viime viikolla 75 uutta koronavirustartuntaa. Eilen sunnuntaina uusia tapauksia löytyi 19 kappaletta.

Löydetyistä tartunnoista 33 on tullut venäjältä, ja 30:n lähtöpaikaksi on jäljitetty Pietarin jalkapallokilpailu.

– Viime viikon tartunnoista vähän yli puolet on peräisin ulkomailta, ja yleisimmin Venäjältä, TAYSin osastoylilääkäri Jaana Syrjänen kertoo.

Tällä hetkellä Suomessa noin kolmasosa tartunnoista on delta-varianttia eli entistä Intian muunnosta. Variantti on herkemmin tarttuva, mutta osastoylilääkäri Jaana Syrjäsen mukaan siihen toimii samat varotoimet kuin muihinkin variantteihin. Myös koronarokote suojaa delta-variantilta, mutta riittävän rokotesuojan saaminen edellyttää kahden rokotuskerran saamista.

Osastoylilääkäri kehottaa kaikkia ulkomailta palanneita käymään koronatestissä ja jättäytymään omaehtoiseen karanteeniin.

– Käytössä ovat samat keinot kuin ennenkin. Turvavälit ja maskin käyttö ovat edelleen tärkeitä, jotta tauti saadaan pidettyä aisoissa, Syrjänen sanoo.

Syrjänen muistuttaa, että rajoitusten purkamisen myötä jokaisella on vastuu epidemian hillitsemiseksi. Toistaiseksi uudet tartunnat eivät ole näkyneet sairaaloiden potilasmäärissä.

Lue lisää: Pirkanmaan koronaluvuissa selvä pompsahdus – TAYS kertoi maanantaina 19 uudesta tartunnasta

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.

Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

28.6.2021 Jutussa kerrottiin Pirkanmaalla levinneen delta-varianttia. Viruksen kantaa tutkitaan, mutta asiaa ei ole vielä varmistettu.