Nuorempi polvi on Pohjois-Karjalassa varannut varsin innokkaasti koronarokotusaikoja.
Maanantaiaamuna avautui aikoja 20-vuotiaille eli vuonna 2001 ja sitä ennen syntyneille pohjoiskarjalaisille. Tarjolla oli noin 4 000 aikaa.
25-vuotiaat ja sitä vanhemmat pääsivät samaan puuhaan jo lauantaina eli juhannuspäivänä. Vapaana olleista ajoista meni silloin lähes kaikki.
Osastonhoitaja, rokotusten koordinaattori Anna Pölönen Siun sotesta kertoo, että lauantaina varattiin tämän viikon maanantain ja tiistain rokotusaikoja.
– Vajaa 90 prosenttia ajoista varattiin. Jonkin verran siis jäi, mutta ihan kohtalaisen innokkaasti oli toimittu..
Koronarokotusten laajentaminen Siun soten alueella kaikkiin yli 16-vuotiaisiin riippuu rokotteiden saatavuudesta ja rokotteiden menekistä yli 20-vuotiaiden ikäryhmissä.
– Nyt katsotaan, miten meidän ajat menee näillä kaksikymppisille. Jos meille jää vielä aikoja tälle viikolle, niin voimme avata yli 16-vuotiaille ajanvarauksen jo keskellä viikkoa. Mutta jo aikoja ei jää, ajanvaraus avautuu tulevana lauantaina, Anna Pölönen kertoo.
"Kaikki tutut ottavat rokotteen"
27-vuotias Joni Härkönen kävi koronapiikillä maanantaiaamuna Lieksassa. Fysioterapeutiksi hiljattain valmistunut Härkönen varasi rokotusajan ensimmäisten joukossa lauantaina.
– Ensimmäisen piikin kävin ottamassa. Siun sotelta tuli viime viikolla tekstiviesti, että saan varata itselleni ajan. Lauantaina kävin kello 12 varaamassa ekan ajan mikä oli.
Härkönen kertoo, että kaikki hänen tuttavansa käyvät ottamassa rokotteen.
– Ei ole rokotusvastaisuutta ollut.
Lieksalaisista noin 75 prosenttia on saanut ensimmäisen koronarokotteen.
Lisää Pohjois-Karjalan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.