Satakunnan koronatilanne on huonontunut. Satakunnassa todettiin viime viikolla noin 150 korona-altistusta. Uusia koronatartuntoja oli alustavan tiedon mukaan noin 30.
Suuri altistuneiden määrä kuormittaa jäljitystyötä erityisesti Porin perusturvassa.
Suuressa osassa tartunnan lähde on Satakunnan ulkopuolelta. Tartuntoja on saatu muun muassa risteilyltä ja jalkapallon EM-kisoista Venäjältä. EM-kisoihin liittyviä tartuntoja on varmistettu maakunnassa kolme.
– Rokotuksia on onneksi annettu jo varsin laajalti, mutta altistumisia on sen verran paljon, että niiden joukosta tulee väkisinkin uusia tartuntoja, sanoo Satasairalasta osastonylilääkäri Tuomas Nieminen.
Satasairalasta muistutetaan, että koronatauti ei ole hävinnyt mihinkään. Turvavälejä on pidettävä ja hygieniasta huolehdittava. Työpaikoilla kannattaa käyttää kasvomaskia, jos ei voi pitää turvaväliä. Koronatestiin kannattaa hakeutua matalalla kynnyksellä.
Lue lisää:
Satakunnassa juhannusviikolla 130 altistusta koronalle: "Työpaikoilla kannattaa käyttää kasvomaskia, jos ei voi pitää turvaväliä"
Ikävä juhannusuutinen: Koronatartunnat kääntyivät huolestuttavaan nousuun Satakunnassa
Satakunnan viimeisimmät koronauutiset löydät täältä.
Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.
Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.