Juhannusviikonlopun aikana Pirkanmaalla raportoitiin yhteensä 27 uutta koronavirustartuntaa: perjantain tartuntaluku oli kahdeksan, lauantaina 14 ja sunnuntaina viisi.
Viime viikolla Tampereen yliopistollinen sairaala kertoi yhteensä 63 uudesta tartunnasta. Maakunnassa on todettu nyt 5 236 koronavirustartuntaa.
Pietarissa matkailleiden kisaturistien mukanaan tuomien koronavirustartuntojen määrä kasvaa nopeasti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja Mika Salmisen mukaan tapauksia on koko maassa arviolta yli kaksi sataa.
Lue myös: Pirkanmaalle on tullut koronatartuntoja Venäjällä käyneiden jalkapalloturistien mukana: tällä viikolla todetuista tartunnoista 12 on naapurimaasta
Pietarista peräisin olevien tartuntojen leviäminen näkyy Suomen koronatilastoissa Salmisen arvion mukaan yhden tai kahden viikon aikana.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kehottaa etenkin busseilla tai tila-autoilla liikkuneita matkailijoita hakeutumaan välittömästi testattavaksi.
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.
Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.