Koronaepidemia ei ole ohi Satakunnassa: Satasairaala tiedottaa, että koronatartuntojen määrä on kääntynyt viime päivinä huolestuttavaan kasvuun.
Satasairaalan infektioyksikön osastonylilääkäri Tuomas Nieminen kertoo juhannuspäivänä lähettämässään tiedotteessa, että Satakunnassa on todettu jo kahdeksan tartuntaa, joiden alkulähde on Tallink Siljan Baltic Princess -laivaristeilyllä 18.–19.6. Neljä tartunnoista on laivalta, neljä joko risteilyltä tai jatkotartuntoja.
Suomeen on viime päivinä tullut runsaasti koronatartuntoja Venäjältä, jossa ihmiset ovat käyneet katsomassa jalkapallon EM-kisoja. Satasairaala suositti taannoin, ettei kisoihin mentäisi. Kisoista saatuja tartuntoja on todettu Satakunnassa toistaiseksi kaksi.
Testissä käytävä
Nieminen kehottaa kaikkia Venäjällä olleita hakeutumaan testeihin riippumatta oireista – samoin laivaristeilyllä olleita, jos pieniäkin koronaan viittaavia oireita ilmene. Oirelistan voi tarkistaa THL:n sivuilta tästä linkistä.
Porissa on myös jouduttu määräämään karanteeniin Murtosenmutkassa sijaitsevan Pilke-päiväkodin lapsia ja henkilökuntaa. Koronavirustartunnan saanut henkilö oli päiväkodissa tällä viikolla töissä tartuttavana aikana. Altistuneita on ainakin 30 lasta pienten lasten puolella sekä 13 henkilökuntaan kuuluvaa.
Tilanne pahentunut
Viime viikolla Satakunnassa todettiin vain neljä koronatartuntaa. Osastonylilääkäri Nieminen korostaa, että nyt on tärkeää saada huolestuttava tartuntojen kasvu pysähtymään.
– Suurin osa viime viikkojen tapauksista on suoraan tai välillisesti liittynyt matkailuun. Näihin tapauksiin liittyy kuitenkin paljon altistuneita Satakunnassa. Altistuneet on määrätty karanteeniin, mutta uusia tautitapauksia näihin liittyen on edelleen odotettavissa, Nieminen sanoo.
Maskisuositusta ei ole poistettu
Satasairaala toteaa, että koronaohjeita pitää edelleen noudattaa. Ulkomaanmatkan jälkeen on vältettävä lähikontakteja ja hakeuduttava testeihin. Myös maskeja pitää käyttää, vaikka asiasta on maakunnassa liikkunut väärää tietoa.
– Maskia ei ole syytä jättää pois tilanteissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää. Edelleen myös työpaikoilla on syytä käyttää kasvomaskeja, jos lähikontaktien välttäminen ei onnistu, Nieminen sanoo.
Satakunta on toistaiseksi koronaepidemian perustasolla, mutta tilanne voi muuttua, jos tartunnat leviävät.
Satakunnan viimeisimmät koronauutiset löydät täältä.
Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.
Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.