Satakunnan koronatartuntojen määrä on painunut alas. Tällä viikolla on todettu kahdeksan tartuntaa. Edellisen kahden viikon aikana todettiin Satasairaalan mukaan vain yhdeksän tartuntaa.

Tämän viikon kahdeksasta tartunnasta kaksi on ulkomailta ja kolme todennäköisesti risteilyltä. Vain yksi tapauksista on peräisin Satakunnasta. Tartuntojen oletetaan aiheuttavan jatkotartuntoja perhe- ja lähipiirissä, koska altistuneita on monta.

Viime viikon neljästä tartunnasta kolme oli peräisin ulkomailta, yksi Suomesta mutta Satakunnan ulkopuolelta. Ulkomailta tulleista tartunnoista kaksi oli vierastyövoimalla.

Testiin hakeuduttava

Satakunnassa otettiin viime viikolla 2 425 koronatestiä. Satasairaala kehottaa ihmisiä hakeutumaan testeihin edelleen aktiivisesti, jos oireita ilmenee.

Myös ulkomaanmatkoilta palaavien on noudatettava ohjeita ja hakeuduttava tarvittaessa testiin. Tämä koskee varsinkin matkailua Venäjälle, josta on tullut viime päivinä Suomeen runsaasti helposti leviävää koronan deltavarianttia. Pääministeri Sanna Marin (sd.) kehotti torstaina kaikkia Venäjältä saapuvia hakeutumaan testiin, jotta tauti ei pääse leviämään.

Maskisuositus voimassa

Osa satakuntalaisista on lopettanut maskien käytön suositelluissa tilanteissa, koska aiheesta on lähtenyt leviämään virheellisiä käsityksiä.

Osastonylilääkäri Tuomas Nieminen ja alueellisen tartuntatautien torjunnan työryhmän puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Petteri Lankinen korostavat, että maskia koskevat ja muut suositukset pidetään ennallaan Satakunnassa.

– Maskisuositus on edelleen voimassa. Tilanteissa, joissa lähikontakteja ei voi välttää, suositellaan edelleen maskin käyttöä. Tapahtumissa ja kokoontumisissa tulisi myös muistaa kahden metrin turvaväli, joka tehokkaasti estää tartuntojen leviämistä.

Satasairaalan osastoilla ei tällä hetkellä ole hoidettavana koronapotilaita.

Satakunnan viimeisimmät koronauutiset löydät täältä.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.