Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) peräänkuulutti A-studiossa vastuullista toimintaa jalkapallon EM-kisoja Pietarissa katsoneilta.
– Kun tartuntatautiviranomaiset soittavat, on olennaista, että vastataan puhelimeen ja otetaan kaikki mahdollisuudet käyttöön, että saadaan tämä soppa selvitettyä.
– Meillä on vaikeuksia tavoittaa ihmisiä, ja vähätellen suhtaudutaan tähän asiaan.
Kiurun mielestä on vielä ennenaikaista puhua rajoitusten kiristämisestä. Hän kuitenkin kuvaa tilannetta vakavaksi, sillä kiihtymisvaiheessa olevassa Helsingissä ilmaantuvuus on palannut leviämisvaiheen lukuihin.
Kisat jatkuvat Pietarissa ottelulla perjantaina. Kiuru kehottaa miettimään sinne matkustamista.
– Varmasti tästä sopasta viisastuneena jokainen miettii kannattaako Pietariin tällä hetkellä lähteä. Hallituksen ohjeistus oli selvä – ei suositeltu matkustamista näihin kisoihin, vaara oli melkoinen.
Johtajaylilääkäri: Ainekset vakavaan tilanteeseen olemassa
HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi ei lähde arvioimaan, pitäisikö pääkaupunkiseudulla kiristää rajoituksia. Hän kuitenkin sanoo pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän aikaistaneen tämän viikon kokoustaan huomiselle.
Mäkijärvi on huolissaan, kuinka paljon deltamuunnosta Pietarin-tartunnoissa on. Venäjällä muunnosta on havaittu paljon, ja siksi on vahva epäilys, että sitä on tullut kisaturistien mukana Suomeen. Mäkijärven mukaan tästä saadaan tietoa lähipäivinä, kun THL on analysoinut ensimmäisen erän näytteitä.
– Ainekset vakavaan tilanteeseen on olemassa, Mäkijärvi toteaa.
– Delta on selkeästi aiempia muunnoksia tarttuvampi, kuusikymmentä prosenttia verrattuna brittivarianttiin. Se on todella paljon.
Mäkijärvi ja Kiuru näkevät riskejä uudessa maahantulomallissa
Hallituksen esitys niin sanotuksi maahantulomalliksi on eduskunnan käsittelyssä ja siitä äänestettäneen tällä viikolla.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta lievensi esitystä lausunnossaan tänään. Valiokunnan mukaan matalan riskin maista pitäisi voida tulla maahan vapaasti ilman testejä. Hallitus ei esityksessään jaottele maita tartuntariskin mukaan, vaan perusperiaatteena kaikki ilman koronatodistusta testattaisiin kahdesti.
Lisäksi yhden rokoteannoksen saaneille riittäisi valiokunnan mukaan yksi testi, joka otettaisiin 3–5 vuorokauden jälkeen saapumisesta. Hallitus esittää myös heille testiä ennakkoon tai maahan saavuttua.
Kiuru ja Mäkijärvi olivat yhtä mieltä siitä, että malli sisältää riskejä näillä lievennyksillä.
– HUSin lausunnossa kannatettiin kahta testiä. Se olisi huomattavasti turvallisempaa, Mäkijärvi sanoo.
– Jos osa matalamman riskin maista vapautetaan, se tarkoittaa eittämättä sitä, että deltamuunnosta tulee tähän maahan, Kiuru arvioi.
Katso koko A-studion lähetys.
Lue lisää aiheesta:
EM-kisojen koronatartunnoista alkaneessa kuramyllyssä lentää nyt lokaa joka suuntaan – johtajaylilääkäri: "Tässä on hieman murjottu olo"
Koronaan sairastunut helsinkiläinen kisaturisti on ollut jumissa yli viikon Pietarissa: "Täällä ei hirveästi välitetä koronasta"