Varustamoyhtiö Viking Line odottaa kiinnostuksen risteilyjä kohtaana vilkastuvan kesän kuluessa, kun koronaviruksen aiheuttamat matkustusrajoitukset lievenevät.
Maanantaista lähtien vapaa-ajan- ja työmatkustus sallitaan jälleen Schengen- ja EU-maiden välillä kaikille, jotka täyttävät voimassa olevat edellytykset.
Lomautettuja työntekijöitä on kutsuttu takaisin töihin, kertoo tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström.
– Sen mukaan, mitä tulee matkustajia, niin meillä on henkilökuntaa laivoilla. Kyllä me tiedämme, että kesä vilkastuttaa kysyntää ja olemme jo ottaneen lomautettuja takaisin töihin.
Myös matkustajamäärät ovat kasvussa. Vilkastuminen alkoi jo pari viikkoa ennen rajoitusten lievenemistä.
– Huomaa selvästi, että nyt kysyntä on vilkastunut. Koronatilanne on parantunut ja meillähän on nyt paljon kotimaisia risteilyjä. Myös Ahvenanmaa vetää. Se on iloinen asia, kertoo Johanna Boijer-Svahnström.
Laivoille ei kuitenkaan oteta täyttä matkustajamäärää. Boijer-Svahnström arvioi, että luku liikkuu kesän aikana noin 50 prosentissa maksimista. Myös hygienia- ja terveyssäännöt pysyvät laivoilla entisenlaisina.
Lue lisää:
Viikon ensimmäinen Tallinnan-laiva saapui Helsinkiin: Eckerö Linen toimitusjohtaja vakuuttaa, että matkustaminen on turvallista
Putositko kärryiltä, saako taas matkustaa? Nämä koronarajoitukset muuttuvat: Rokotettu saa liikkua vapaasti, testauksesta kieltäytyjälle rangaistus
Lomalennot käynnistyvät jälleen – matkatoimistoissa repesi riemu matkustusrajoitusten höllentymisen takia