Pohjois-Karjalan koronavirustilanteessa ei ole tapahtunut muutoksia.
Viime viikolla uusia tartuntoja todettiin Pohjois-Karjalassa yhdeksän, kun edellisviikolla tapauksia kirjautui neljä. Kuluvalla viikolla torstaiaamuun mennessä uusia tartuntoja oli kirjautunut kymmenen. Karanteenissa oli yhteensä 43 henkilöä.
Alkuviikon tartunnoista kuusi on todettu Kiteellä. Tartuntojen alkuperä on ulkomailta, ja osa niistä on jatkotartuntoja sairastuneiden henkilöiden lähipiirissä. Yksittäisiä tartuntoja on todettu myös Joensuussa ja Rääkkylässä.
– Yli puolet tartunnoista on tällä hetkellä peräisin ulkomailta. Jos matkustaminen on välttämätöntä, kannattaa edelleen olla erityisen varovainen. Monissa maissa epidemiatilanne on edelleen selvästi huonompi kuin meillä Suomessa, muistuttaa tilannekuvatyöryhmän puheenjohtaja Sirpa Kaipiainen Siun soten tiedotteessa.
Koronanyrkki päivitti alueellisia suosituksia
Alueellinen työryhmä päivitti torstaina 17. kesäkuuta suosituksia suhteessa epidemiatilanteeseen, rokotusten etenemiseen ja valtakunnallisiin ohjeistuksiin. Alueella suositellaan toistaiseksi tekemään etätöitä aina kun se on mahdollista, käyttämään kasvomaskia sisätiloissa, kun turvavälejä ei voida taata sekä noudattamaan yleisiä hygieniaohjeistuksia.
Yleisötilaisuuksissa on otettava huomioon lainsäädännön velvoittamat hygieniakäytännöt, kuten käsienpesumahdollisuus, turvavälit ja tilojen puhdistaminen. Ulkomaille matkustavia suositellaan noudattamaan valtioneuvoston ja THL:n ohjeita.
Rokotukset jatkuvat suunnitelmien mukaisesti
Tähän mennessä 1. koronarokotteen on saanut 62 prosenttia yli 16-vuotiaista pohjoiskarjalaisista. Kaikkiaan maakunnassa on pistetty 115 015 koronarokotetta, joista 88 650 on ensimmäisiä rokoteannoksia ja 26 365 tehosterokotteita.
Lue lisää:
Siun sote suunnittelee 12–15-vuotiaiden riskiryhmäläisten koronarokotusten aloittamista – selvitystyö käynnissä