Yhteydenotot koronarokotustodistusten takia ovat kuormittaneet viime aikoina perusterveydenhuoltoa.
Koronarokotustodistus pitäisi ilmestyä Omakanta-ohjelmaan kahden rokotteen jälkeen, mutta monella alueella niitä ei ole saatu vielä juuri ollenkaan kirjaamisongelmien takia. Ongelmia on ainakin Tietoevryn asiakkailla, joka myös Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on.
Lomakauden alkaessa moni kuitenkin kaipaa rokotustodistusta.
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tietojärjestelmäsuunnittelija Jarmo Haukilahti kertoo, että kyselyt kuormittavat.
– Totta kai se jonkin verran työllistää, mutta suurin vaikutus on perusterveydenhuollon puolella. Eli siellä, jossa hoidetaan rokotukset ja kirjaukset ja vastataan kansalaisten kysymyksiin, sanoo Haukilahti.
Lue myös: Kymmenettuhannet etsivät turhaan koronarokotustietojaan Omakannasta, sillä tiedot eivät mene läpi – "Todella surkea tilanne"
Ongelman ratkeamisesta ei vielä tietoa
Haukilahti kertoo, että Tietoevry on tiedottanut asiakkaitaan, mutta kukaan ei vielä osaa sanoa, miten nopeasti ongelma saadaan korjattua. Nyt kuitenkin tietojen kirjaamiseen on saatu uusia ohjeita.
Suurin ongelma on siinä, että järjestelmä ei mahdollista kirjaamista siten kuin viranomainen vaatii. Nyt odotetaan Tietoevryltä lisätietoja, koska ja kuinka ongelma saadaan hoidettua.
Joillain alueilla todistuksia on jo saatu, mutta Etelä-Pohjanmaalla ollaan vielä alkutilanteessa. Haukilahti ei osaa kertoa syytä tähän.
– Se on hyvä kysymys. Olisiko jollain toisella tietojärjestelmätoimittajalla erilainen tilanne, hän pohtii.