Oulussa koronarokotukset ovat jo laajentuneet 20 vuotta tänä vuonna täyttäviin ja sitä vanhempiin. Näin nuoreen ikäluokkaan on päästy odotettua aiemmin, koska alle nelikymppiset ovat käyneet rokotuksissa suunniteltua vaisummin.

Huolensa tästä ovat esittäneet kaupungin terveysjohtaja Jorma Mäkitalo ja sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Korpelainen. Heidän mukaansa nuorempien ikäluokkien vanhempia ryhmiä heikompi rokotekattavuus voi näkyä syksyn tautitilanteessa ja rajoituksissa.

Oulun kaupungin rokotusten etenemistä seuraavan apulaisylilääkäri Jarkko Huuskon viesti vielä rokottamattomille alle 40-vuotiaille oululaisille on selvä.

– Rokotteita on nyt hyvin saatavilla, ja rokotus olisi hyvä ottaa nyt kesällä. Samalla saadaan syksylle kattava rokotesuoja.

Oulun saamien rokotteiden määrät ovat nousseet kesäkuulle, minkä takia rokoteaikoja on ollut tarjolla aiempaa enemmän. Esimerkiksi tällä viikolla Oulussa on varauduttu yli 12 000 rokotukseen.

Tästä voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.