Rajanylittäjille tarkoitettu Finentry-koronavirussovellus otetaan käyttöön myös Varsinais-Suomessa, kertoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri.

Sovellus otetaan käyttöön huomenna, torstaina. Sen avulla pystyy varaamaan etukäteen ajan koronatestiin, ja sen tarkoitus on nopeuttaa rajamuodollisuuksia. Palvelu on tarkoitettu niin kotimaahan palaaville suomalaisille kuin tänne matkaa suunnitteleville ulkomaalaisillekin.

– Finentry nopeuttaa ja sujuvoittaa matkailijoiden Suomeen saapumista, TYKS Laboratorioiden johtaja Antti Hakanen sanoo tiedotteessa.

Sovellus käyttöön ensin kahdessa paikassa

Tiedotteen mukaan kun matkustajamäärät lähtevät kasvuun, Finentryn kaltainen sähköinen työkalu on välttämätön, jotta rajatestauksesta ja jäljittämisestä ylipäätään selvitään.

Tällä hetkellä Suomeen tulevilta matkustajilta edellytetään joko negatiivista koronatestiä tai muuten heidän on mentävä pakolliseen terveystarkastukseen, käytännössä koronatestiin. Päätöksen pakollisista terveystarkastuksista on tehnyt Lounais-Suomen aluehallintovirasto kesäkuun loppuun asti.

Finentry otetaan käyttöön Turun lentokentällä ja Turun satamassa. Naantalin satamassa palvelu otetaan käyttöön lähiviikkojen aikana.

Finentry on jo aiemmin ollut käytössä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella sekä osassa muuta Suomea.