Etelä-Suomen aluehallintovirasto AVI lieventää koronarajoituksia Uudellamaalla tästä päivästä alkaen.

Kiihtymisvaiheen alueilla eli pääkaupunkiseudulla, Keravalla ja Keski-Uudellamaalla voimaan tulevat tänään päivitetyt rajoitukset.

Perustasolle siirtyneillä alueilla Itä- ja Länsi-Uudellamaalla kokoontumisrajoitukset poistuvat kokonaan.

Tästä poikkeuksena Espoo ja Kauniainen pysyvät kuitenkin kiihtymisvaiheessa, eli niissä osa rajoituksista jää voimaan.

Koko maassa on edelleen voimassa tartuntatautilain pykälä 58 c. Pykälästä lisää jutun lopussa.

Kokosimme tähän juttuun tärkeimmät tänään tiistaina voimaan tulevat muutokset, jotka ovat voimassa ainakin 14. heinäkuuta saakka.

Uudet kokoontumisohjeet: kävijämääriä ei enää rajoiteta

Yleisötapahtumien kävijämääriä ei enää rajoiteta, mutta tapahtumilta velvoitetaan tiettyjen sääntöjen ja ohjeiden noudattamista.

Nämä uudet päätökset koskevat Helsinkiä, Espoota, Kauniaista, Vantaata, Hyvinkäätä, Järvenpäätä, Keravaa, Mäntsälää, Nurmijärveä, Pornaisia ja Tuusulaa.

Uudet harrastustoiminnan ja tilojen ohjeet

Kuntien avaamat julkiset tilat

Asiakaspalvelutiloissa ei ole enää kaavamaisia asiakasmäärärajoituksia, vaan huolehditaan tilakohtaisin järjestelyin terveysturvallisuuden toteutumisesta.

Kunnat ja kaupungit päättävät itsenäisesti, avaavatko esimerkiksi kuntosaleja tai ryhmäliikuntaharrastustiloja. Aluehallintovirasto ei kuitenkaan enää aseta rajoituksia näiden toiminnalle. Julkisissa tiloissa on noudatettava tartuntalain pykälää 58 c.

Nämä rajoitukset säilyvät koko Uudellamaalla

Tartuntalain pykälä 58 c ja hygienia- ja turvallisuusohjeistus

Tartuntalain pykälä 58 c säätää minimivaatimukset, joita on noudatettava yleisölle avoimissa ja asiakkaille ja osallistujille varatuissa toimitiloissa ilman erillistä viranomaispäätöstä. Tällä hetkellä pykälä on voimassa 31. joulukuuta 2021 saakka.

Minimivaatimukset:

Näitä hygieniavaatimuksia vaaditaan useilta eri toimijoilta ja tapahtumapaikoilta. Tällaisia ovat esimerkiksi ulkokatsomot, huvipuistot, festivaalialueet, jonotusalueet, aulat, asiointitilat, opetus- ja harrastustilat, kuntosalit ja muut liikuntatilat. Ravintoloilla on omat ohjeistuksensa.

Lisäksi Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL ja Oikeus- ja kulttuuriministeriö OKM ovat laatineet hygienia- ja turvallisuusohjeistuksen, minkä noudattamista vaaditaan tapahtumajärjestäjiltä. Ohjeistuksen minimivaatimukset ovat samat kuin tartuntatautilaissa, minkä lisäksi ohjeistuksessa annetaan käytännön suosituksia asioiden järjestämiseen.

Tartuntatautilain hygieniavaatimukset tai ohjeistukset eivät koske tiloja, joita käytetään yksityis- tai perhe-elämään liittyvään toimintaan.

Lue myös:

Uudenmaan koronaluokitus lieveni kiihtymisvaiheeseen, osa kunnista jo perustasolla – ravintolat saattavat olla auki kello 23 asti jo perjantaina