Huuhkaja-fanien kyydit Pietariin ovat piristysruiske koronan vuoksi kärsineelle kuljetusyritykselle. Hollolalainen Inter Kuljetus joutui keskeyttämään tilausajonsa koronarajoitusten vuoksi maaliskuussa 2020. Nyt henkilöstö on saatu taas töihin ja tilausajokalusto liikkeelle.

Yhtiö on tehnyt jo aiemmin yhteistyötä Huuhkajien kannattajayhdistyksen kanssa. Kun jalkapallon EM-kisojen järjestäminen ja mahdollisuus matkustaa Venäjälle varmistui, se avasi Inter Kuljetukselle mahdollisuuden hoitaa myös kisakyydit.

Tämän viikon aikana yritys vie Venäjän rajan yli jopa 1 300 jalkapallokatsojaa.

– Tämä oli todella iso juttu meille. Muutoin tulossa on varmaan vielä normaalista poikkeava kesä ennen kuin ihmiset uskaltavat liikkua enemmän, ja rajoitukset saadaan poistettua kokonaan, iloitsee Inter Kuljetuksen yrittäjä Kari Kerkälä.

Jalkapallofanien EM-kisakyydit ovatkin suurin yksittäinen tilaus, jonka yhtiö on koskaan saanut. Tilausajojen lisäksi yritys hoitaa myös osaa Hämeenlinnan kaupunkiliikenteestä, ja sillä on takseja Lahden seudulla. Lisäksi Inter Kuljetus tekee koululaiskuljetuksia, joita koronasulut myös vähensivät.

Koronarajoitukset ja -ohjeet tuottivat lisätyötä

Huuhkajat kohtaa keskiviikkona Pietarissa b-lohkon alkusarjan ottelussa Venäjän. Koronarajoitukset ovat tuoneet oman mausteensa matkojen järjestämiseen. Viimeksi sunnuntaina kävi ilmi, että Venäjä on tiukentanut säännöksiä rajalla.

Kerkälän mukaan aiempi ohjeistus oli, että 72 tuntia vanha koronatestitulos riittää maahanpääsyyn. Nyt kuitenkin jokainen matkustaja testataan myös rajalla.

– Kaikki järjestely matkapäivään mennessä on vaatinut paljon työtunteja. Olemme käyneet useiden viranomaisten kanssa läpi, miten matka toteutetaan märäysten ja asetusten puitteissa. Olemme joutuneet yhdistelemään muun muassa THL:n, Trafin, Rajavartiolaitoksen ja Venäjän tullin ohjeita, koska jokaisella on vähän erilaiset asetukset, yrittäjä kertoo.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.