Salo siirtyy juhannuksen jälkeen viisipäiväiseen viikkoon koronanäytteenotossa. Näytteitä otetaan maanantaista perjantaihin. Taustalla on tautitilanteen rauhoittuminen.
Myös viikonloppuisin palvellut koronapuhelin suljetaan heinäkuusta alkaen eli neuvontaa saa arkipäivisin oman terveysaseman ajanvarausnumerosta. Koronavirustaudin oirearvion voi tehdä myös sähköisessä Omaolo-palvelussa, jonka avulla saa toimintasuosituksen ja hoito-ohjeet.
Salo kertoo tiedotteessaan, että rokotustodistusten saantiin liittyvä ongelma on paikalllistettu ja tarvittavat korjaustoimet aloitettu. Korjauksen valmistumisesta tiedotetaan erikseen.
Siihen asti matkalle lähtijät saavat todistuksen annetuista koronarokotuksista lähimmältä terveysasemalta. Salon kaupunki muistuttaa, että todistus tarvitaan ainoastaan matkalle lähdettäessä.
Salossa jatkuvat kaikkien 25 vuotta täyttäneiden rokotukset aikaisemmin tiedotetun mukaisesti. Rokotuskattavuus ensimmäisen rokoteannoksen osalta on 57,3 prosenttia ja toisen annoksen osalta 13,2.
Täältä voit lukea uusimmat uutiset koronatilanteesta Varsinais-Suomesta.