Soiten alueella on ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja viime päivien aikana.

Viimeisin koronavirustartunta todettiin viime viikon tiistaina.

Tällä hetkellä Keski-Pohjanmaalla on sairaalahoidossa yksi koronavirustartunnan saanut potilas.

Keski-Pohjanmaan ilmaantuvuusluku on myös laskenut. Viikko sitten se oli 37,7 ja nyt ilmaantuvuusluku on jo alle kahdeksan. Alue on kuitenkin edelleen koronaviruksen kiihtymisvaiheessa.

Soiten alueella koronarokotteeseen ovat oikeutettuja kaikki ikäryhmät eli yli 16-vuotiaat.

Yhteensä Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin yli 16-vuotiaasta väestöstä on rokotettu nyt ensimmäisellä annoksella 69 prosenttia ja toisen rokotusannoksen on saanut 21 prosenttia.

Lue täältä alueesi ajankohtaiset koronauutiset.